sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Dumbledoren rehtoriuden ja Tylypahkan maine

Olisiko Harry Potter-kirjojen tarinapolku mahdollista toteutua, jos Rowling olisi kirjoittanut tietyt asiat tapahtumaan ja vaikuttamaan realistisesti? Kuinka erilainen tarinapolku silloin olisi?

Rakastan Harry Potter-kirjojen päätarinapolkua enkä haluaisi kirjojen itsessään olevan mitään muuta, vaikka sen olemassaolo vaatiikin lukijalta hurjasti epäuskon sivuttamista eli että ei anna epäuskottavan asian häiritä. Se on helppoa näiden kirjojen kohdalla, jopa aikuiselle koska ne ovat yleisesti ottaen todella tasokkaita. Mutta, fanitarinoiden ja roolipelaamisen puolella minä pyrin korjaamaan tai soveltamaan joitakin seikkoja, jotta asiasta/kuviosta X tulisi realistisempi - kuitenkin niin ettei kirjojen tarinapolku muutu merkittävästi.

Tuossa viime vuonna löysin mielenkiintoisen lyhyen artikkelin HP Lexiconista, koskien Tylypahkan opettajia ja opintosuunnitelmaa, niiden kyseenalaisuutta. Ja se sai mut miettiin Tylypahkaa '90-luvulla vielä vähän syvemmin.

Kirjoissa Tylypahkan mainitaan muutamaan otteeseen olevan "paras koulu", tosi arvostettu, ja Dumbledoren mainitaan olleen "paras rehtori minkä Tylypahka on koskaan nähnyt".
Olihan Dumbledore todella mukava ja suvaitsevainen, hyvä lasten käsittelyssä ja todella viisas, sekä omasi huikeita saavutuksia ja korkean aseman taikayhteiskunnassa. Mikä kaikki luonnollisesti vaikuttaa ihmisten mielipiteeseen ja näkökulmaan hänestä ihmisenä, rehtorina ja Tylypahkasta sen mukana.

Mutta kun Dumbledore myös:

1991-1992: Salli valtavan, raivoisan kolmipäisen koiran olla koulun sisätiloissa. Ja vieläpä aivan keskellä jokapäiväistä elämää. Mikä on jo sinänsä hieman outoa, mutta lisäksi kun sen huoneen ovessa ei voinut olla minkäänlaista ikärajaloitsua tai muutakaan suojaloitsua estämässä oppilaiden pääsyä sinne, kun kerta joukko 11-vuotiaita kykeni vain huomaamattaan juoksemaan siihen huoneeseen sisään. Se on hurjan vastuutonta olemattomassa turvajärjestelyssään. Pelkkä ilmoitus lukuvuoden alussa että tietty huone on kiellettyä aluetta "ellei halua kuolla kaikkein musertavinta ja tuskallisinta kuolemaa" ei todellakaan pidä uteliaita, uskalikkoja, tyhmänrohkeita lapsia ja teinejä poissa. Päinvastoin, tuollainen kielto on hyvin mahdollinen ajamaan niitä katsomaan mitä hurjaa siellä on. Etenkin 11-12-vuotiaat kakarat joilla ei ikänsä vuoksi ole edes liiemmin taitoja puolustautua, eikä varsinkaan mitään aavistusta siitä miten se koira rauhoitetaan.

Ja ilmeisesti mitään suojaa ei laitettu senkään jälkeen kun kävi ilmi että Harry, Ron ja Hermione olivat käyneet kyseisessä huoneessa. Koska Trio tunki nenänsä sinne uudestaan myöhemmin.
Tiedän, että tämän on pakko olla mahdollista, jotta Viisasten kiven juoni voisi toteutua.
Mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että Trio ei missään nimessä voineet olla ainoat oppilaat jotka kävivät siinä huoneessa tahallaan tai eksyen ja tapasivat kolmipäisen koiran. Vaikka visioitaisiinkin että mieelttömän onnekkaasti yksikään seikkailija ei loukkaantunut, niin ainakin tieto Pörröstä varmasti vuoti koulun ulkopuolelle koska vähintään jotkut lapsista ja teineistä kertoi seikkailustaan jollekulle.
Tuollaiset asiat eivät pysy salaisuuksina.


Tämä Viisasten kiven vartiointi-systeemi oli tolkuttoman vastuuton järjestely Dumbledorelta, ja realistisessa tarinaversiossa se olisi aiheuttanut hälyä ja huolta oppilaiden vanhemmissa ja ainakin muutama oppilas olisi vedetty pois Tylypahkasta tuon vuoden päätteeksi.

Myös 1991-1992: Salli jonkun määrätä älyttömän ja hengenvaarallisen jälki-istunnon, ja vieläpä vasta 11-vuotiaille. Ne jäi kiinni Hagridin kanssa yöllä oleskelusta ja rangaistus oli Hagridin kanssa yöllä oleskelu - Kielletyssä Metsässä! Paikassa joka on oppilailta kiellettyä aluetta koska se on hengenvaarallinen.
Tiedän Dumbledoren sanoneen että luottaisi vaikka oman henkensä Hagridin käsiin, mutta se ei oikeuta luottamaan toisten ihmisten (11-vuotiaiden) lasten henkiä Hagridin käsiin tuolla tavalla. Varsinkin kun niitä on neljä kerralla eli Hagrid ei mitenkään voisi suojella niitä kaikkia. Ja tosiaan sitten Hagrdin vielä menee vastuuttomasti lähettämään kaksi noista neljästä vaelteleen siellä metsässä omin päin.

Tämä jälki-istuntokin on myös varmasti vuotanut koulun ulkopuolelle - ensinnäkin Draco kirjaimellisesti sanoi kantelevansa siitä isälleen, vaikkakin ylimielisin motiivein ja Dracon isällä tuntuu olevan tapana nostaa poikansa kohtelusta kauhea numero oli siihen sitten aihetta tai ei. En ihmettelisi jos Draco olisi valittanut asiasta myös joillekin tupansa jäsenille ja tarina levinnyt koulullakin. Harrykin luultavasti jutellut siitä ainakin Ronin ja Hermionen kanssa.

Sanon "sallii" koska luulisi että Dumbledore on aikoinaan asettanut jonkinlaiset standardit/rajoitukset sille millaisia rangaistuksia/jälki-istuntoja oppilaille voi antaa, ja että häntä kunnoittava henkilökunta pitäytyisi niissä rajoissa.
Tämä jälki-istuntokin on melkolailla oppilaiden vanhempien luottamuksen pettämistä/epäarvostusta, siis sen että he luottavat henkilökunnan pitävän heidän lapsensa turvassa/etteivät aseta näitä tahallaan hengenvaaraan.

Realistisessa tarinaversiossa, tämäkin olisi aiheuttanut jonkinverran kohua ja ehkäpä oppilaiden poistumista Tylypahkasta.

1992-1993: Salli Lockhartin olla PVS:n professorina koko lukuvuoden, vaikka hyvin nopeasti ilmeni ettei tämä ole lainkaan pätevä tuohon virkaan.
* Ei aina opettanut mitään hyödyllistä vaan saattoi pitää kokeita itseään koskien.
* Toi semi-vaarallisia olentoja luokkaan, päästi ne irti ilman minkäänlaista ohjeistusta miten niitä käsitellään, ja sitten kun kaaos syntyi hän juoksi karkuun kuin pelkuri ja käski kolmen 12-vuotiaan lapsen hoitaa asiat kuntoon yksin.
* Onnistui poistamaan kaikki luut oppilaan käsivarresta yrityksessään parantaa tuo käsivarsi. Minkä pitäisi kirkua ettei sitä pitäisi päästää lasten lähelle...Meinaan, entä jos se ei olisikaan ollut käsivarsi vaan jokin elintärkeämpi ruumiinosa?

Kyllähän Dumbledore jatkossa palkkasi PVS-opettjia jotka olivat päteviä ja jotka uskoi turvallisiksi, mutta pointti on että se salli hyödyttömän, vastuuttoman ja suorastaan vaarallisen opettjan pitää virkansa koko vuoden, sen sijaan että olisi erottanut ja etsinyt jonkun toisen tilalle.
Mä en ainakaan näe mitään pätevää selitystä tälle valinnalle. Meinaan kun joka ikinen vuosi löytyi uusi PVS:n professoriksi suostuva ja vieläpä ajoissa aina seuraavaksi lukuvuodeksi...Ehdokkaita on siis täytynyt olla enemmän kuin yksi per vuosi siitäkin huolimatta että useimmat ihmiset pelkäsivät huhuttua kirousta.

Tarinoita opettajista luonnollisesti kulkee lapsilta vanhemmilleen.
Kaiken päälle lukuvuoden lopulla Lockhart hankki itsensä Mungoon sählättyään muistiloitsulla omat muistonsa ja henkilöllisyytensä kadoksiin, eli kaikille kävi lasten kertomia tarinoita vahvistaen selväksi että tuolla miehellä ei ollut mitään sijaa opettaa lapsille mitään loitsuihin liittyvää.

Realistisessa tarinaversiossa tämä olisi jo kolmas merkittävän huono valinta rehtorilta alle kahdessa vuodessa, ja todennäköisesti jälleen aiheuttanut miehen maineen rapistumista ja koulun oppilasmäärän hupenemista.

Joka vuosi: Sallii Kalkaroksen henkisesti pahoinpidellä oppilaita. Tämä on erityisen outoa, koska ainakin jotkut vanhemmista tietävät Kalkaroksen kuolonsyöjätaustoista ja näin ollen tuskin luottavat häneen muutenkaan liikaa, saati sitten kun kuulevat lapsiltaan tarinoita pelottavasta, epäreilusta taikajuomien professorista.
Siis luulisi että ainakin silloin tällöin jotkut vanhemmat olisivat kuulleet lapsiltaan tarkempiakin tarinoita ja ottaneet Dumbledoreen yhteyttä. (Jos Kalkaros kaltoinkohteli Harrya JA Nevilleä, lienee turvallista olettaa etteivät he jääneet ainoiksi erityisen henkilökohtaisen kiusaamisen kohteiksi. Kalkaroksella kun ei tietääkseni ollut mitään henkilökohtaista kaunaa Nevilleen liittyen tai tarvetta esittää Voldemortin takia mitään.) Kyllä, on hyvin yleistä että koulussa on vähintään yksi ilkeä tai ikävä opettaja - mutta se ei tarkoita että kaikki olisivat okei sen kanssa, etenkään jos kyseisellä opettajalla on historiaa pimeän taikuuden harjoittamisen saralla.

Eli: Luulisi kaiken tämän olevan liikaa vanhemmille, vaikka koululla onkin myös madame Pomfrey, pätevä parantaja. Koska tuollaiset tilanteet eivät ole potentiaalisia tuottamaan lapsille vain hieman vaurioita vaan hurjia ehkä jopa pysyviä vammoja ja jopa kuoleman, ja henkistä vahinkoa myös! Samalla kun lasten odotettaisiin olevan turvassa ja kukoistaa koulussa yhdeksän kuukautta vuodesta!
Ja vaikka Tylypahka ei ota lukuvuosimaksuja, koulutarvikkeet ovat hyvin kalliita joten varmaan vanhemmat odottavat lastensa saavan hyvää koulutusta ja reilua kohtelua opettajilta. Varsinkin sellaisilya opettajilta jotka tietävät maineensa olevan epäilyttävä mikäli todella ovat hyviksiä.

1993: Ankeuttajien asettaminen koulun porteille ei ollut Dumbledoren idea ja hän sekä muu henkilökunta olisi halunnut ne pois, sen muistan kyllä. Mutta ilmeisesti minkäänlaisia suojaloitsuja tai muita turvajärjestelyjä ei tehty varmistaakseen että lapset pysyvät mahdollisimman turvassa. Muuta kuin, jälleen kerran, vain varoitus lukuvuoden alussa olla äärimmäisen varovainen ettei provosoisi ankeuttajia. Kuinka ihmeessä 11-12-vuotias tai ylipäätään kukaan, voisi tietää miten välttää vahingossa provosoimasta ankeuttajaa?
Ja useimmilla oppilaista ei ollut toivoakaan tuottaa minkäänlaista suojeliusta jos ankeuttaja hyökkäisi, ollen liian nuoria hallitsemaan tunetitaan moisessa tilanteessa ja ehkä muutenkin liian matalalla tasolla pystymään sen tason loitsuun.
Vaikuttaa siltä että Dumbledore ei pitänyt huolta että edes jonkinlaiset turvajärjestelyt oppilaiden suojelemiseksi olisi voimassa.

Voi tietty olla ettei Dumbledorella ollut kauheasti valtaa Taikaministeriön voimaa vastaan kun kyseessä oli Siriuksen jahtaaminen, mutta kun mä en muista kirjoissa mainittaneen minkäänsorttisia turvajärjestelyjä. Esimerkiksi että pihalla olisi oppilaiden ulkoillessa ja yöaikaan partioinut myös aikuisia, osaavia ihmisiä pitämässä huolta ettei kenellekään käy mitään. Minkä luulisi sopineen jopa Taikaministeriön porukalle.

Realistisessa tarinaversiossa tämä Taikaministeriön päätös olisi aiheuttanut äänekästä julkista vastustusta kansalaisilta ja johtanuta jonkinlaisiin turvajärjestelyihin oppilaille. Taikaministeri Cornelius Toffee kun oli niin kovin kiintynyt virkaansa ja epävarma sen säilymisestä. Ja kaikella todennäköisyydellä aiheuttanut aikamoisen oppilaskadon Tylypahkaan kun vanhemmat eivät tahdo uhrata lapsiaan ankeuttajien läheisyyteen. Dumbledorekin olisi luultavasti saanut jonkinverran kritiikkiä, vaikka tuskin kauheasti syytöksiä.

Myös vuonna 1993, vaikka Remuksen ihmissusivälikohtaus ei ollut millään tavalla Dumbledoren tekemisiä tai laiminlyöntiä...useimmat vanhemmat, ihmissusiin kohdistuvan ennakkoluulon ollen vahvaoilla noina aikoina, tuskin uskoivat Remuksen viattomasti unohtaneen sudenmyrkkyjuoman sinä iltana. Ja sitä myöten varmaan tuomitsivat Dumbledoren harkintakykyä yms. lisää, pohjalla ollen jo kolmipäinen koira ja turvajärjestelyjen puute, hengenvaarallinen jälki-istunto, holtittoman PVS:n professorin pitäminen läpi vuoden, ja ehkä vähän ankeuttaja-turvajärjestelyjen puute/kyseenalaisuus sekä ex-kuolonsyöjän pitäminen professorien joukossa.

Millä perusteilla Dumbledorea kuolemansa jälkeen kehuttiin "parhaaksi rehtoriksi minkä Tylypahka on koskaan nähnyt" ja ihmiset jatkoivat vuosi toisensa jälkeen lastensa lähettämistä Tylypahkaan?
Joo, Dumbledore oli huippusuvaitsevainen ja monella tapaa hyvä lasten kanssa, ja niin edelleen, mutta oli niin monia äärimmäisen huonoja valintoja mitä se teki viimeisen kuuden vuoden aikana ja luulisi niidenkin vaikuttaneen ihmisten mielipiteisiin/mielikuvaan niin miehestä kuin tämän koulustakin. Toki ymmärrän, ettei suurimmaksi osaksi hienoa ja kunnioitettavaa miestä kukaan ala parjaamaan kuoleman jälkeen, mutta rajansa ylistyksellä ja elinaikana luottamuksellakin pitäisi olla.
Musta ainakin vaikuttaisi helposti siltä että Tylypahkan maine turvallisena ja tasokkaana kouluna kärsisi valtavasti 1990-luvulla ja myös Dumbledoren maine laskisi rankasti.

Joku teorisoi että aivan kaikki tämä olisi tarkoituksellista, koska Rowling kuulema otti inspiraatiota Roald Dahlin lastenkirjoista joissa lapset ovat usein heistä piittaamattomien tai jopa pahoinpitelevien aikuisten maailmassa, jossa joutuvat pärjäämään pitkälti itsenäisesti ja usein ovat aikuisia/auktoriteettejaan ovelampia yms.
Minä en usko tuota, koska tuo ei selitä näitä juttuja lainkaan.
Nimenomaan koska Dumbledoren sekä osan henkilökunnan edustajista maalataan olevan oppilaista välittäviä ja vastuuntuntoisia aikuisia/persoonia eli täysin vastakohtaisia Roald Dahlin kirjojen tyypillisistä hahmoista ja asetelmista...Eli nämä 1990-luvun tapahtumat ovat ristiriidassa siihen millaisia Tylypahkan aikuisten ja tason väitetään ja annetaan ymmärtää olevan universuminsisäisesti.
Tuliko Dumbledoresta yhtäkkiä vanhuudenhöperö, siitä kunniakkaasta rehtorista mikä tämä kai sitten yleensä oli ja jostain syystä monet vanhemmat vain halusivat riskeerata lastensa hengen vuodesta toiseen huolimatta joka vuosi leviävistä mitä hurjemmista tarinoista?

Nähdäkseni ainoat '90-luvun surullisenkuuluisat jutut josta tuskin kukaan pitäisi Dumbledorea millään tavalla vastuussa, olivat ne 1992-1993-vuoden kangistumiset ja edellisenä kesänä levinnyt huhun tasolle jäänyt tarina siitä että Voldemort oli päässyt Tylypahkaan sisälle, ne kun olivat niin mystisiä ja suuria juttuja että parhainkaan rehtori ei voisi niitä vastaan varautua. Mutta, nekin omalta osaltaa realistisessa tarinaversiossa olisivat vähentäneet Tylypahkan oppilasmäärää huolehtivien ja vastuullisten vanhempien toimesta.

Yksi olennainen seikka joka myös realistisessa tarinaversiossa vaikuttaisi ihmisten mielipiteisiin Tylypahkan tasokkuudesta, negatiivisesti, on se ettei Tylypahkassa opeteta lainkaan englantia, matematiikkaa ja tiedettä (eli biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa.) Ne ovat jästikoulujen pakolliset ydinaineet vuodesta 1989 eteenpäin. On täysin järjetöntä keskeyttää lapsen englanninkielen opiskelu 11-vuotiaan tasolle vain siksi että koulun pääasiallinen tavoite on opettaa taikuutta. Matematiikka ja tiedekin on vielä pahasti vajaalla tasolla tuossa iässä.
Joten minun roolipelissäni Hogwarts Refounded, Tylypahkassa on aina opetettu kaikki seitsemän vuotta myös noita ydinaineita ja ne kuuluvat myös koeviikkoihin.

Minä uskon, että Rowling kirjoitti sen mikä yksinkertaisimmin toimi halutun tarinapolun kannalta ja taikakoulun käsitteessä unohti tahattomasti elintärkeät "jästien" oppiaineet, ajattelematta sitä miten epärealistista se olisi tai miten se vaikuttaisi isossa kuviossa. Ja se on okei, Potter-kirjat ovat silti mahtavia kaiken ikäisille ja omalla tavallaan nerokkaita.
Mutta joskus sitä pohtii millainen tarinasta olisi tullut jos nuo asiat olisi kirjoitettu relistisesti;
Itse tarinapolun merkittävät tapahtumat olisivat silti mahdollisia - vain monitahoisemmin tapahtuvia.
Mutta esimerkiksi, olisiko Hermione ja Ron saaneet käydä Tylypahkaa enää vuosikurssin X jälkeen? Jos eivät, miten Harryn ja heidän ystävyyssuhde olisi muuttunut? Miten Harry olisi selvinnyt seikkailuistaan koululla? Miten heidän persoonat olisivat muotoutuneet kun ystävyyssuhteensa olisi ollut eri tilanteessa? Millaisia valintoja Dumbledore olisi tehnhyt rehtorina jatkossa? Olisiko Dumbledoren kärsivä maine rehtorina vaikuttanut hänen asemaansa ja arvostukseensa taikayhteiskunnassa yleisesti?

---> Itse luomani hahmo Stephen Hunter King, ollen suuri kauhufani ja seikkailunhaluinen, on yksi niistä jotka löytää Pörrön ja yksi niistä joilta tarina leviää koulun ulkopuolellekin. Ja tämän vanhemmat harkitsevat poikansa siirtämistä jästien yläkouluun mm. tuon vastuuttoman turvajärjestelyn takia. Ratkaisevia syitä on tosin muitakin, sellaisia jotka eivät liity Tylypahkaan.
Hunter siirtyy jästien yläkouluun syksyllä 1992 ja muut hahmoni eivät käy Tylypahkaa lainkaan joten noihin myöhempiin Tylypahka-ongelmiin syvennyn omien hahmojeni kanssa vain sivustaseuraajina.

perjantai 2. tammikuuta 2015

11 vähän tiedettyä faktaa Harry Potter-maailmasta

Jos ei vähän tiedettyä, niin ainakin huonosti muistettua. ;) Olen kerännyt tähän yksitoista (omasta mielestäni) mielenkiintoisinta ja hyödyllisintä. Joihinkin kommentoin myös.

1. Puhdasveristä sukua ei ole olemassakaan. Jokaisessa velhosuvussa on yksi tai useampi jästi seassa. Jotkut vain vetävät nämä yli sukupuussaan, teeskenteelvät ettei heitä ole olemassa ja väittävät olevansa puhdasverisiä..
-J.K. Rowlingin viralliset sivut, F.A.Q

^Voin nähdä Mustat ja Malfoyt tekemässä noin. Mutta ihmetyttää miksi Kyyryt sitten luokiteltiin puhdasverisiksi, vaikka ilmiselvästi sen enempää isä kuin poikakaan ei ollut intohimoinen puhdasverisyyden kannattaja. Kyyry Sr. taisteli tulella tulta vastaan Voldemortin vihollisena, ja Juniori kielsi kaiken "oikeusistunnossaan" ja sen sijaan että olisi kärsinyt ylpeänä Azkabanissa, oli kuolemassa jopa yhden vuoden sisällä. Tämän syyt palvella Voldemortia vaikuttivat olevan mitä tahansa muuta paitsi taikavoimaisen veren puhtautta tavoittelevaa. Entäpä Longbottomit jotka myös taistelivat Voldemortia vastaan? Tai Weasleyt?

Ehkä he eivät vain vaivautuneet korjaamaan virheellistä käsitystä koska sillä ei tosiaan ollut heille merkitystä eikä siitä puhuminen olisi tehnyt mitään vaikutusta taisteluihin?

2. Velhoilla ja noidilla on paljon pidempi keskimääräinen elinikä kuin jästeillä. Dumbledore on 150-vuotias ja McGarmiwa on 70-vuotias.
-J.K. Rowlingin live-haastattelu, Scholastic.com, 16. Lokakuuta 2000

^Rakastan tätä. Luo niin paljon mahdollisuuksia itse luoduille hahmoille! Ja kyllä, lopultakin kirjoissa Dumbledore oli vasta 116-vuotias kuolemansa aikaan, mutta olennaisinta on että tuo oli Rowlingin alkuperäinen suunnitelma joka saattaa yhä yleisellä tasolla päteä. Etenkin kun Dumbledore murhattiin eikä kuollut vanhuuttaan.

3. Tylypahka ei palvele ulkomaita, vaan ainoastaan Britanniaa ja Irlantia.
-"World Exclusive Interview with J.K. Rowling," South West News Service, 8. Heinäkuuta 2000

4. On olemassa taikaliemi valokuvien kehitystä varten, ja se on tuo liemi jolla velhot ja noidat saavat valokuvansa liikkumaan.
-J.K. Rowlingin viralliset sivut, F.A.Q

^Tämä mainitaan itse asiassa myös Salaisuuksien kammio-kirjassa. Mutta ilmeisesti en ole ainoa jolta se oli jäänyt rekisteröitymättä.

5. Surkki-lapsi voi syntyä kenelle tahansa noidalle tai velholle, huolimatta siitä miten puhdas tämän verenperimä on. Toinen vanhemmista voi olla vaikka jästi. Silti surkit ovat harvinaisia, sillä taikuus on dominoiva ja sitkeä geeni..
-J.K. Rowlingin viralliset sivut, Extra Stuff

6. Useimmat taikavoimaiset lapset ovat kotiopetuksessa ennen Tylypahkaa, mutta jotkut saattavat käydä jästien alakoulua. Verenperimän puhtaus on merkityksetöntä tässä..
--Ks. analyyttinen artikkelini jossa viittaan Rowlingin omiin sanoihin.

7. Fred ja George eivät kiinnittäneet huomiota Peter-nimeen Kelmien kartalla, veljensä vuoteessa koska he eivät olleet kuulleet tarinaa Peter Piskuilanista ja Siriuksesta, ja vaikka olisivatkin heillä ei olisi ollut mitään syytä olettaa että kyseessä olisi kuolleeksi uskottu mies. Sitä paitsi, he käyttivät karttaa omiin kepposiinsa ja siten keskittyivät vain alueisiin jotka olivat siihen olennaisia ja tärkeitä. Lisäksi, täytyy muistaa että kartalla liikkui satoja pieniä pisteitä koko ajan eivätkä kaksoset tunteneet jokaista oppilasta nimeltä.
-J.K. Rowlingin viralliset sivut, F.A.Q

8. Piileskelikö Kalkaros näkymättömyysviitan alla iltana jolloin Potterit kuolivat? Ei.
-J.K. Rowlingin viralliset sivut - Rumours

^En ollut koskaan kuullutkaan tuosta huhusta. Mutta ajattelin laittaa tähän, kun nykyään elokuvat menivät sotkemaan ihmisten ajatuksia lisää juuri tuon seikan suhteen.

9. Lestranget eivät tienneet Voldemortia ja Harrya koskevasta ennustuksesta.
-J.K. Rowlingin viralliset sivut - Rumours

^Tiesikö Barty Kyyry Jr., on yhä kysymys ilman vastausta.

10. On hyvin harvinaista (mutta mahdollista) että taikuus alkaa näkyä henkilössä myöhään elämässä, lapsuuden sijaan. Lähes aina se näkyy ennen yhdettätoista ikävuotta.
-Barnes and Noble interview, March 19, 1999

11. Kukaan ei tiedä mistä taikuus tulee.
-Barnes and Noble interview, March 19, 1999

torstai 1. tammikuuta 2015

Pöllö Errol ja eläinrääkkäys

Kirjoissa Weasleyn perheellä on pöllö nimeltä Errol ja se on hyvin vanha; sulkasatoinen ja niin uupunut että ei pysty edes seisomaan lennon jälkeen - itse asiassa se usein menettää tajuntansa lennon jälkeen, niin pitkien kuin lyhyidenkin. Jos se edes selviää määränpäähänsä, kun sen näkökyky on niin huono että se törmäilee esineisiin, mikä myös saattaa viedä siltä tajunnan ja on tietysti mahdollisesti kuolemaksi. Silti Weasleyt käyttävät sitä postinsa kuljetukseen. Lisäksi, heidän nuorin poikansa ei näytä lainkaan myötätuntoa sille, nimitellen sitä "pahuksen linnuksi, "vaivaksi" and "säälittäväksi". Ja Weasleyn vanhemmat ostivat toiselle pojalleen oman pöllön, sen sijaan että olisivat ostaneet nuoremman pöllön Errolin tilalle.

Tämä tilanne ei muutu koko sarjan aikana. Itse asiassa, rouva Weasley laittaa Errolin kuljettamaan jättimäisen hedelmäkakun ja lajiteltuja lihapiirakoita, vaikka lintuparka pyörtyy jo pelkän kirjeen kantamisesta. Errolilta vei täydet viisi päivää toipua tuosta leivonnaisten kuljetuksesta.
Errolia ei mainita neljännen kirjan, Harry Potter ja Liekehtivä pikari jälkeen ja mitään virallista tietoa ei ole mitä sille tapahtui.

Pidetään kuitenkin mielessä, että ensimmäiset kaksi kirjaa tässä sarjassa on kirjoitettu lapsiyleisölle enemmän kuin muille, joten on todennäköistä että kaikki Erroliin liittyvä tarkoitettiin vain ja ainoastaan huumorimielessä. Vähän niinkuin piirrettyjen väkivalta. Jopa aikuiset voivat lukea Errol-kohtauksen ja sitten vain unohtaa sen ja jatkaa tarinasta nauttimista, koska Errol tai sen kohtelu ei liity mitenkään päätarinaan, tai edes sivujuoniin.

Haluan myös korostaa ja selventää, että:
- Minä rakastan kaikkia Harry Potter-kirjoja.
- Kaikki nuo kirjat suosii ja korottaa enimmäkseen hyvä arvoja!
- Mielestäni ne eivät kaunistele tai hyvennä eläinrääkkäystä, joten en usko että lapset saisivat mitään vääriä ideoita.
- Weasleyn perhe ovat yksiä suosikkihahmojani, lukuunottamatta tätä Errolin kohtelua minkä aikoinani rekisteröityäni aloin pitämään heistä vähemmän.
- Luin Potter-kirjat ensimmäisen kerran aikuisena ja rakastan eläimiä syvästi, ja niin pahalta kuin minusta tuntuukin Errolin puolesta, tuo hahmo tai sen kohtelu ei vähennä lukunautintoani enkä jää märehtimään sen kärsimystä kun Errol-kohtaus on ohi.
- Minä en tarkoita tätä kritiikkinä Rowlingia kohtaan.

Rowling itse asiassa kirjoittaa välillä myötätuntoisia huomioita Errolista kirjoittaessaan. Mutta nuo huomiot eivät koskaan tule hahmon näkökulmasta.

Ja tässä on tämän merkinnän pointti:
Mielestäni jokin tuollainen ei voi olla mukana vaikuttamatta hahmoihin. Koska Errol tapahtuu tarinassa, se vaikuttaa tarinan maailmaan. Eli mikä ikinä Rowlingin motiivi oli, oli tämä elementti tarkoituksellinen tai ei, Weasleyn perhe ovat eläinrääkkääjiä mitä Errolin kohteluun tulee ja varsin vakavalla tasolla myös, mikä väkisinkin tahraa heidän muutoin kunnioitettavaa kuvaansa niiden silmissä jotka välittävät tarpeeksi, tarinan maailmassa.
Ja vaikkei sillä olekaan merkitystä tarinalle jonka kirjat haluavat kertoa, sillä on merkitystä yleisesti (ja siten fanfictionin maailmassa, tehden tästä aiheesta keskustelun arvoisen) koska realistisesti ainakin joku jossain vaiheessa aivan varmasti huomauttaisi Weasleylle Errolin kohtelusta, ehkä jopa tekisi asialle jotain.

Eli, kaksi kysymystä sinulle pureskeltavaksi:

1. Mitä luulisit Weasleyden vastaavan, jos joku tulisi heidän luokseen ja nostaisi esiin sen miten he kohtelevat Errolia? (Ja sen että tämän puolikuolleen linnun eläkkeelle päästämisen sijaan ostivat vain toisen pöllön yhdelle lapsistaan.)

2.) Miten tämä puoli Weasleyn perheen jäsenistä vaikuttaa sinun mielikuvaasi heistä? Entä Harrystä, joka rakastaa omaa pöllöään ja kohtelee sitä hyvin, muttei koskaan puutu millään tavalla Errolin kohteluun?

P.S.
Tämä merkintä ei tahdo kritisoida Rowlingia eikä Harry Potter-kirjoja ja toiveeni on ettei kukaan ala ajatella pahaa kummastakaan. Tarkoitukseni on nostaa esiin hahmojen monitahoisuus ja se miten tällainen elementti vaikuttaa tarinan maailmaan ja lukijan näkemykseen hahmoista.

Alieneja ihmisten keskuudessa?

Harry Potter-aiheisissa keskusteluissa ja Wiki-sivustoilla, on usein spekulointeja maalaamassa taikavoimaiset paljon erilaisemmiksi jästeistä mitä he oikeasti ovat. Luulen että tuo tapa johtuu siitä miten äärimmäisen näennäisen kuvan kirjat luovat; ihan kuin noilla kahdella ryhmällä olisi jotenkin perustavanlaatuisen erilainen tapa olla olemassa.
Ja luulen, että tuo jokseenkin harhaanjohtava kuva tulee siitä miten yksikään päähahmoista ei kasvanut neutraalissa suteessa taikayhteiskunnan ja jästiyhteiskunnan välillä vaan vain jommassakummassa ja enemmän tai vähemmän tietämättömänä toisesta, samalla kun useimmat kirjoissa kuvatuista velhoista ja noidista ajattelevat olevansa täysin erilaisia kuin jästit.

1. "velhomaailma" tai "meidän maailmassa" ja "jästien maailmassa".

---> ! (Minäkin, tottumuksesta, pitkään käytin muotoilua "velhomaailma" keskustellessani Pottereista, mutta nykyään olen melko tottunut käyttämään muotoilua "yhteiskunta" kun joitakin vuosia sitten lähdin tätä aihetta pohtimaan.)

Siis mielestäni asianmukaisempi sanavalinta olisi "yhteiskunta", koska kaikki elävät samassa universumissa ja samalla planettalla - vain osittain eri ulottuvuuksissa. Tietenkin yhteiskuntaerot, (joita taikovien ja jästien välillä kyllä on), muodostavat huomattavia eroavaisuuksia. Mutta se että monet taikavoimaiset ajattelevat elävänsä eri maailmassa on liioittelevaa eikä taatusti auta salassapysymistä. Päinvastoin, se vääristää ajattelutapaa ja johtaa naurettaviin ja tarpeettomiin ongelmiin.

2. Kuten, kuinka monet noidat ja velhot eivät tiedä miten pukeutua normaalisti "jästivaatteisiin". (Ainoa jolla ei ollut outoa asukokonaisuutta huispauksen MM-kisoissa, oli kuulema Barty Crouch Sr. Ja tietysti ainakin Harry ja Hermione.)

--> ! Pottermoressa Rowling on kertonut että pahimmat tapaukset ovat mielenmaailmassaan jumittuneet vuosisadalle jolloin kansainvälinen salassapysymisen laki astui voimaan ja siksi saattavat kulkea jästien joukossa vanhanaikaisissa asusteissa. Mutta se ei selitä naurettavaia ja täysin epäloogisia vaateyhdistelmiä, tai oikeastaan edes tuota vanhanaikaisuutta. Meinaan, täytyyhän niiden väkisinkin nähdä jästejä joka päivä, jos Tylyaho todellakin on koko Britannian ainoa jästitön alue.

Jotkut ehkä tykkäävät viettää suurimman osan ajastaan taikovien kanssa, sellaisten jotka tykkäävät pitää kaapuja ja viittoja, mutta tuskin ne alastomia niiden alla ovat eli koko "jästivaatteet"-käsite on hupsu. Joten, tämän asian näkisin vain tietyn velhon tai noidan päänsisäisenä oneglmana, enkä todellisena erilaisuutena jästeihin - lukuunottamatta niitä harvoja yksilöitä jotka pitävät erityisen mielellään kaapuja ja viittoja. Ja paha päänsisäinen ongelma täytyykin olla jos se estää näkemästä ja ymmärtämästä mitä silmiensä edessä liikkuu lähes päivittäin.

3. Jotkut jästien keksinnöt/esineet nähdään hyvin epätavallisina ja kiehtovina vaikka niiden ainoa ero taikavoimaisten omaan versioon siitä olisi vain joku taikaelementti jos sitäkään.

---> ! Molly Weasley oli ihan pähkinänä siitä miten auto toimii. Ikään kuin aviomiehensä Arthur ei ajaisi joka päivä autoa jonka ainoa ero kyseiseen jästiautoon oli että se lensi maassa liikkumisen sijaan... Artuhurilla taasen oli sama ongelma muiden keksintöjen suhteen. Siis aivan satavarmasti taikovien yhteiskunnassa on kumisia esineitä ihan yhtä lailla kuin muuallakin, eli Arthurin pitäisi tietää miten kumiankka "toimii". Enkä suostu uskomaan ettei noidat ja velhotkin saattaisi pitää kylpyankkoja peseytyessään. Se ei kertakaikkiaan voi olla yksinomaan jästitavara. Ja Dumbledore puhui sitruunapastilleista "tavallaan jästimakeinen joihin olen kiintynyt." Et voi vakuutta mua siitä että Hunajaherttua ei myisi sitruunanmakuisia karamelleja.

Tiedän, että monet tuollaiset kohdat ja repliikit on kirjoitettu tuomaan humoristisia hetkiä, etenkin lapsia ajatellen. Mutta se ei ole merkityksellistä, kun pohditaan asian vaikutusta laajemmassa mittakaavassa. Siis fanispekuloinnin luonteeseen, ja jos oikein ajatellaan, myös kirjojen maailmansisäisesti sen hahmojen älykkyysosamäärään. ;D

MUTTA luulen että tämä tilanne saattaa sisältää osittain myös Rowlingin omaa samankaltaista ajattelutapaa, (että velhot ja taikayhteiskunta onlisi muka jotenkin perustavanlaatuisesti erilaista.) Yrityksessä lisätä maaginsta tunnelmaa tai jotain.

Rowlingilla on myös tapa villisti yleistää puhuessaan kirjojen ulkopuolella, velho- ja jästiyhteiskuntien eroista.
Esimerkiksi;
"AIvan kuten brittiläiset velhot ja noidat eivät käytä sähköä tai tietokoneita, he eivät ole koskaan kääntyneet metrisysteemiin mittayksiköissä. Jästihallituksen päätökset eivät vaikuta heihin, joten kun metri-mittayksiköihin siirtyminen alkoi vuonna 1965, noidat ja velhot yksinkertaisesti sivuttivat muutoksen."
-J.K. Rowling, Pottermore

---> ! Minä aina ajattelin, että vehot ja noidat jotka elävät täysin jästittömässä yhteisössä ja näin ollen vapaasti tehden taikoja eivät käytä sähköä koska se ei yksinkertaisesti toimi kun ilmassa on liikaa taikuutta, eikä niin että se olisi heidän oma vapaa valintansa. Joka tapauksessa, tuon lainauksen yleistysaste on valtava, ja ristiriidassa moniin asioihin joita hän on aiemmin kertonut Britannian taikavoimaisista. Uskon, että tuossa hän tarkoitti vain niitä jotka elävät omassa yhteisössään sekä taikayhteiskunnan virallisia puolia, ja että hänellä vain on tapa käyttää tarpeettoman yleistävää muotoilua.

Pointtini on että Rowlingin tapa yleistää yhdistettynä kirjojen antamaan yleiskuvaan, luo harhaisen kuvan taikavoimaisten ja jästien erilaisuuden todellisesta tasosta.

Minusta taikovat eivät ole kovin erilaisia jästeihin nähden. Vain ne jotka ovat pakkomielteisiä salailusta tai liian rakastuneita niihin pieniin eroihin joita heillä oikeasti on, saavat sen kääntymään itseään vastaan ilman että edes huomaavat. (Taikaministeriön lakiosatsolla on monia tuollaisia henkilöitä.)
Samalla kun ne jotka tajuavat että olennaisesti he ovat ihan samanlaisia kuin jästit, eivät omaa merkittäviä ongelmia salailussa ja asioiden ymmärtämisessä ja tuntevat olonsa kotoisaksi jästien joukossa samalla kun pystyvät nauttimaan taikuuden mausteesta elämässään.

Ja suurimman osan taikovista pitäisi loogisesti kuulua tuohon normaaliälyiseen ryhmään. Sillä ainoa keino jolla Kansainvälinen Salassapysyminen voisi mitenkään onnistua, on että taikuutta käytetään peittelyyn vain jos aivan välttämätöntä, samalla kun taikavoimaiset sulautuvat jästiyhteiskuntaan aivan kuin olisivat jästejä. Syntymästä asti. Itse asiassa, sulautuminen oli mitä taikavoimaiset tekivät alunperin sillä salaisuuslakia ei ollut olemassa ennen 1600-luvun loppupuolta. Vaikka nykypäivään verrattuna maailma silloin oli hyvin erilainen paikka mitä tulee lakeihin, palveluihin ja väestön valvomiseen, olisi ollut täysin mahdotonta jok'ikisen taiakvoimaisen niinsanotusti pudottautua pois maainpäältä.
Kaikki tämä tietenkin tarkoittaa että taikavoimaiset ovat jästilakien velvoittamia ottamaan koulutusta ikävuosien 4/5 ja 16/17 välillä - (nykypäovänä se taitaa olla vieläkin pidempään) - joko koulussa tai kotiopetuksena. Kukaan 1800-luvun teollisuuden vallankumouksen aikana tai jälkeen tälle planeetalle syntynyt ei voisi olla tietämätön ja vieraantunut maailman kehityksestä ja suurista keksinnöistä.

Ei ole mitenkään mahdollista että taikavoimaiset pystyisivät pysymään niin vieraantuneina jästien asioista ja tyyleistä kuin mitä jotkut kirjojen hahmot muka ovat. Etenkin kun ns. "puhdasveriset" suvut ovat harvassa eli taikayhteiskunta koostuu enimmäkseen puoliverisistä ja yleisesti jästeihin suhtaudutaan ystävällisesti, suurin osa joutuu väkisinkin kirjaimellisesti asumaan jästien keskellä, jne.
Ja näin ollen myös, suurin osa Britannian velhoista ja noidista kyllä siirtyivät metreihin ja kiloihin mittayksiköissä silloin kuin jästitkin. Toki taikayhteiskunnan lehdissä ja puodeissa saatetaan haluta jumittaa maileissa ja paunoissa, mutta noin niinkuin yleisesti ottaen.

Näin siis jos Potter-maailma olisi realistisesti visioitu. Rowling on Pottermoressa vahvistanut että velhot ja noidat kirjaimellisesti piiloutuivat eivätkä elä jästien keskellä ja siksi jästien keksinnöt ja päätökset ei vaikuta heihin. Mutta kuten tässä analysoin tuota visiota ei saa loogiseksi ja realistisesti mahdolliseksi millään ja on juuri siksi huutavassa ristiriidassa kirjojen sisällön joidenkin osien kanssa.

Joten oman realistisen näkemykseni mukaan kaikki takavoimaiset ovat virallisesti myös jästiyhteiskunnan jäseniä ja suurimmalla osalla noidista ja velhoista ei ole mitään ongelmaa teeskennellä olevansa jästejä ja he tietävät, ymmärtävät ja asioivat jästien kanssa päivittäin. Heidän yhteiskunnassaan on huomattavia ja merkittäviä eroja vain asioissa jotka on voitu taikuuden avulla tehdä nopeammaksi ja helpommaksi (kuten esim. postin kuljetus tai kirurgiset toimenpiteet) ja muissa asioissa merkittäviä eroja vain niiden harvojen yksilöiden puolelta jotka ovat vähän päästään himmentyneitä, tai muutoin kapeakatseisiä ajattelijoita joille on jostain syystä erityisen tärkeää saada olla erikoinen eikä yksinkertainen taikavoimaisuus riitä sitä halua täyttämään.

Taikavoimaisten lukumäärä Britanniassa ja maapallolla?

Rowling on kertonut, että taikavoimaisuus on harvinaista. Mutta miten harvinaista se on?
Omassa roolipelissäni ja ficcimaailmassani, Iso-Britanniassa on noin 500.000 taikavoimaista 1900-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Koko maapallon kattavaa taikaväestömäärää en ole vaivautunut arvioimaan.
Tässä kerron miten päädyin tuohon näkemykseen.

Ensin huomioin muutaman tutkimusväitöksen jotka löysin yhdeltä scifi/fantasia Q&A-sivustolta ja pohdin niitä itsekin. Tuolla vaikutetaan pääteltäneen että koko planeetalla olisi yhteensä 300.000-1.000.000 taikavoimaista. Perusteina esimerkiksi:

”Huispauksen MM-kisoissa oli tilaa 100.000:lle katsojalle.”
Tämän ajatellaan olevan suuntaa-antavaa koko maailman taikavoimaisten lukumäärästä...Kai siksi että se on MM-kisat ja taikayhteiskunta ei voi käyttää televisiota...Stadionin uskotaan olevan 1/3 tai 1/10:lle koko maailman taikavoimaisista.

Minä en usko niin.
Vain pieni murto-osa maailman miljardeista jästeistä pystyy katsomaan MM-kisoja paikan päällä livenä, koska stadion ei voi olla tolkuttoman iso. Ei edes taikuudella, koska kukaan ei halua istua kilometrien päässä pelikentästä joka jo itsessään on huipspauksen tapauksessa erityisen laaja. Joten mielestäni on täysin mahdollista että vain pieni osa maailman taikavoimaisista saisi liput stadionille. Tietenkään huispauskisoja ei voi näyttää televisiossa, mutta niillä saattaa olla jotain vastaavaa - kyse on kuitenkin taikuudesta..
Ja miksi he pitäisivät MM-kisoja suositusta urheilulajista, jos kaikilla kiinnostuneilla ei olisi mahdollisuus seurata kisoja jollain tavalla?

”Kauppojen ja muiden paikkojen määrä Viistokujalla.”
Tiedetäänkö tuota lukua tarkalleen? No, ainakin reiluysti yli 100, se on varmaa.
Mutta joo, se on pieni numero. Mutta muistetaanhan myös, että se ei ole Iso-Britannian ainoa taikavoimaisille omistettu shoppailualue. On myös Tylyaho ja todennäköisesti muitakin joita kirjat vain eivät esitelleet tai maininneet. Tarinan tarvitsi nostaa esiin vain yksi Lontoossa ja yksi Skotlannissa lähellä koulua. Mutta Lontoo yksinäänkin on VALTAVA alue lukuisine sisämaineen ja satoine sisäkaupunkeineen, ja sitten on loput Englannista, loput Skotlannista, koko Wales ja Pohjois-Irlanti...ja koko muu maailma!
Olen varma että on merkittävästi suurempi lukumäärä vain-taikavoimaisten ostosalueita ihan jo pelkästään Britanniassa ja etenkin koko maailmassa.
Viistokujan sanotaan olevan vain Lontoon taikavoimaisten shoppailun keskus..Se ei meinaa paljon mitä tulee kokonaislukumäärään minkään suhteen.

”40 lasta aloitti koulun Harryn ensimmäisenä vuotena.”
Itseasiassa, 40 on se määrä oppilaita jonka Rowling keksi ja kirjoitti ylös - nuo ovat hänen omat kirjaimelliset sanansa, no jotain sinne päin kuitenkin. Joten tuona vuonna saattoi olla enemmän aloittajia - ja varmasti määrä vaihtelee vuodesta vuoteen, etenkin kun kutsu lähetetään jokäikiselle taikavoimaiselle lapselle joka on täyttänyt tai lähestyy yhdettätoista syntymäpäiväänsä.
Ja kun eivät kaikki lähetä lastaan Tylypahkaan. Jotkut lähettävät lapsensa toiseen velhokouluun, tai jästien yläkouluun ja opettavat taikuutta kotona.
Siis en pidä Tylypahkan aloittajien määrää tiettynä vuonna mitenkään luotettavana pohjana koko väestölukumäärän selvittämisessä..

Minun teoriani:

Mielestäni ei ole mitenkään mahdollista, että taikavoimaisten väestön kokonaislukumäärä olisi kovin alhainen. Koska Rowlingin mukaan, velhoilla ja noidilla on paljon pidempi keskimääräinen elinikä kuin jästeillä. Meidän on noin 100 vuotta. Joten taikavoimaisten voisi olla noin 200 vuotta. Itseasiassa, Rowlingin alkuperäinen suunnitelma oli että Albus Dumbledore olisi n. 150-vuotias '90-luvulla. Eikä mies vaikuta kovin vanhuudenheikolta, mistä syystä arvioin että taikavoimaiset saattaisivat elää vähintään kaksi kertaa pidempään kuin jästit. (Ja kyllä, tiedän että lopulta kirjoissa Dumbledore oli kuollessaan vasta 116-vuotias, mutta yhtä kaikki hän ei ollut vanhuudenheikko ja hänet murhattiin joten alkuperäinen suunnitelma saattaa silti päteä yleisellä tasolla.)
Lisäksi jos Harryn ja Nevillen vanhemmat sekä Harry, Ginny, Ron, Hermione, Draco jne. ovat yhtään suuntaa-antavia velhot ja noidat ovat kuin me - tuppaavat hankkimaan ensimmäiset lapsensa hyvin nuorella iällä. Ja ottaen huomioon miten pitkään he saattavat elää, he voisivat hankkia lisää lapsia myöhemmin, ja taas myöhemmin.
Tottahan toki muinaisessa maailmassa oli taikavoimaisia yhtä lailla kuin jästejäkin. Taikuus on mun mielikuvassani jotain mikä on aina ollut olemassa. (Ensimmäinen taikavoimainen joko syntyi ei-taikavoimaisille tai oli ei-taikavoimainen kunnes sai taikavoimat geeneihinsä jotenkin.)
Ja varmasti taikavoimaisia on myös maissa joiden kulttuurissa tykätään hankkia suuria perheitä eikä välitetä ehkäisyvälineistä.
Meinaan, tuon kaiken huomioonottaen - 'harvinainen' pitäisi olla valtava numero, todennäköisimmin viisilukuinen useimmissa valtioissa, ehkä kuusilukuinen niissä joissa on kymmeniä miljoonia asukkaita yhteensä.

Testataanpa. (Toivottavasti matematiikkani ei ole ihan pielessä.)

Vuonna 2012...
Wikipedian mukaan Britanniassa oli noin 64 miljoonaa asukasta.
 Tämän mukaan, 18% niistä oli alle 15-vuotiaita lapsia.

Taikuus on harvinaista. Heitetään nyt vain joku luku, sanotaan vaikka...yhteensä 400.000 taikavoimaista koko Britanniassa.
- 64 miljoonaa jaettuna 400.000:lla = 160.
- 18% jaettuna 160:llä = 0,1125%.
- Eli 0,1125% kaikkiaan 400.000:sta taikavoimaisesta oli alle 15-vuotiaita lapsia.
- 1% olisi 4000 lasta, mutta sen ollen jotain kymmenen kertaa vähemmän, tulos on noin. 400 alle 15-vuotiasta taikavoimaista lasta.
---> Jos vaikka noin sata niistä täyttää 11 tuona vuonna, on mahdollista että vain muutama kymmentä päätti aloittaa Tylypahkassa.

Mielestäni on täysin mahdollista että taikavoimaisten kokonaislukumäärä olisi jopa korkeampi. Pitäen 11-vuotiaiden kokonaismäärän per vuosi korkeintaan n. 200:ssa, ja edelleen jos vain muutama kymmentä hyväksyy kutsun Tylypahkaan. Näkemys riippuu siitä miten suositun Tylypahkasta haluaa visioida. Muutama kymmentä sadasta saattaisi olla liian suosittu, huomioonottaen että lapsi olisi kaukana kotoa vähintään yhdeksän kuukautta vuodesta max. seitsemän vuoden ajan. Enkä usko että mikään estää ottamasta kursseja aikuisena jossain muualla.

Tiedän, Rowling itsekin on heittänyt numeron tässä asiassa; hän on sanonut että Britanniassa on kokonaisuudessaan yhteensä noin 3000 taikavoimaista ihmistä. Kymmenesosaprosentti tuosta olisi 3. Kolme taikavoimaista alle 15-vuotiasta lasta vuonna 2012. Ja ehkä kukaan niistä ei täyttänyt yksitoista. Tai jos vaikka kaiki täyttivät. Jos tuo lukumäärä olisi mitään tuonne päinkään joka vuosi...En usko että Tylypahka olisi valtava linna oppilasmäärälle jonka pystyy laskemaan sormilla ja varpailla. Js sekin vain jos jokainen aina ottaa paikkansa vastaan eikä kukaan ikinä keskeytä ennen valmistumista. Ja tosiaan, ei onnistu että kokonaismäärä olisi noin pieni kun he elävät niin pitkään ja monet hankkii ensimmäiset lapsensa jo parikymppisinä.
Mutta Rowling onkin myöntänyt olevansa huono ajattelemaan numeroissa, ja se on okei. Ei hänen tarvitse olla hyvä siinä. En minäkään tätä teoriaa synnyttänyt silmänräpäyksessä. Käytin aikaa, spekulaatiota ja Googlea taustatyönä. Ja se oli hauskaa. :D

Uskon että Britannian taikavoimaisten kokonaislukumäärä on kuusinumeroinen ja on ollut monia vuosikymmeniä, siis myös 1970/80 -ja '90-luvuilla joihin Harry Potter-kirjojen tapahtumat ja taustatarinat pääosin sijoittuvat. Ja siten koko planeetan tilanne - on miljoonissa, kaikkiaan miljardien ihmisten keskuudessa.

Jästejä Viistokujalla. (Harry Potter Studio Tour)