Harry Potter-videopelit - (Game Boy Advance)

Minulla on tuloillaan uusi pohdintakin, aiheesta velhoyhteiskunta ja uskonto, mutta siinä voi vielä kestää joten ajattelin tähän väliin kirjoittaa pienen peliarvostelu-merkinnän niiden iloksi jotka haluavat "elää" Potter-maailmaa videopelien kautta. Potter-elokuviin pohjaavia pelejähän on toki melkein jokaiselle mahdolliselle konsolille '90-luvun loppupuolelta eteenpäin, ja tietysti PC:lle. Tässä puhun nyt vain kahdesta omasta mielestäni parhaimmasta mitä itse olen pelannut.

Harry Potter ja Viisasten kivi sekä Harry Potter ja Salaisuuksien kammio Game Boy Advance-konsolille. (Jatkossa lyhennetty VK, SK ja GBA.) En tiedä onko niistä suomennettuja versioita, omani ovat Britanniasta ostettu. Nuo kaksi peliä ovat pelisisällöltään hyvin samanlaisia kuin isompien konsoleiden versiot, toki joitain eroja kuten esim. Salaisuuksien kammio-pelin joissain versioissa Harry taistelee Aragog-hämähäkkiä vastaan - (se Hagridin lemmikki/ystävä) - mutta GBA-versiossa ei.

Pidän näistä taskukokoisen konsolin versioista paljon enemmän kuin muista, koska grafiikat on enemmän silmäämiellyttävät kuin esimerkiksi Playstation 1:llä ja 2:lla, toki käsikonsolin rajoitteet huomioon ottaen grafiikat eivät ole hulppeat mutta suhteellisen hienot & henk.koht. pidän enemmän niistä kuin Playstationin ekojen mallien grafiikoista - etenkin hahmojen itsensä suhteen.
Ja koska tasohyppely on mielestäni helpompaa GBA:n kamerakulman kanssa kuin Playstationin 3D-kameran. Uudempien pelikonsolien versioista en tiedä, kun en ole niihin koskenutkaan. (En pelaa Playstation 2-konsolia uudempia.) Lisäksi GBA:lla ei ole latausaikoja eikä tarinapätkiä joita ei voi ohittaa. Siis kaikin puolin mukava ja sujuva pelikokemus.

(Muutenkin suosin 8-bittisiä ja 16-bittisiä pelejä; jälkimmäiset ovat yleensä nätin näkköisiä ja mielestäni videopelin pitää näyttää videopeliltä eikä live-action-elokuvalta. Ehkä mä oon vaan liian vanha arvostamaan realististen grafiikoiden hienoutta videopelimaailmassa. Samoin en käsitä online-pelaamisen vetovoimaa. Videopelit parhaimmillaan ovat just sillon kun niistä voi nauttia kaverin kanssa joka istuu siinä vieressä. Toki online-pelaamisessa pääsee pelaamaan ihmisten kanssa ympäri maailmaa, mutta silti. Kasvoin '80 ja '90-luvuilla enkä koskaan seurannut pelimaailman kehitystä Playstation 2:sta eteenpäin mikä varmasti vaikuttaa näkemykseeni.)

Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio ovat ainoat sarjasta jotka toimivat roolipelimäisesti ja painottavat avoimen maailman suht vapaasti tutkimiseen juonen etenemisen ohella/lisäksi. Ovat tasohyppelyä ja ongelmanratkaisua. Muut pelit sarjassa ovat enemmän toiminta/taistelupainotteisia. VK:ssa ja SK:ssa seikkailu painottuu Tylypahkan kouluun ja sen maille eli pelaaja pääsee tutkimaan Tylypahkaa, suorittamaan erilaisia tehtäviä ja oppitunteja sekä tietysti elämään kirjan/elokuvan juonen jota kumpikin peli seuraa hienosti joskin taskukokoisen konsolin rajoitteista johtuen yksityiskohtia vähemmän merkittävissä kohdissa on jouduttu soveltamaan.

VK:n grafiikat eivät ole yhtä hyvät kuin SK:n, mutta silti ihan kivannäköiset, ja Tylypahka näyttää aivan erilaiselta kuin seuraavassa pelissä. Mutta se on hyvä vain, eipähän pääse kyllästymään maisemiin. Tylypahka ei pohjapiirrokseltaan näytä kummassakaan pelissä yhtään samalta kuin elokuvissa, eikä muutenkaan kovin realistisesti suunniteltu mutta silti todella mielenkiintoista ja hauskaa tutkia. Pelasin SK:n läpi ensin joten kerron siitä ekaksi.

Salaisuuksien kammio alkaa Viistokujalta jossa nostat ensin rahaa Irvetasta ja sitten käyt ostoksilla erinäisissä puodeissa. Tässä on useita "päätehtäviä" jotka edistävät juonta ja lisäksi lukuisia "sivutehtäviä" joita ei ole pakko suorittaa mutta pidentävät peliaikaa huomattavasti ja ovat hauskoja ja tarjoavat hyödyllistä tietoa. Pelin aikana puhut eri hahmojen kanssa, (dialogi-laatikot ilmestyvät eli kukaan ei kirjaimellisesti puhu ääneen), automaattisesti kun saavutat päätehtävän ja joissain paikoissa voit jutustella sivuhahmojen kanssa huvin vuoksi. Joskus ne sanovat jotain hupaisaa, joskus jotain hyödyllistä ja joskus taas eivät juuri mitään ja sitä ihmettelee miksi ne edes on laitettu peliin.

Viistokujan jälkeen pyörit hetken Vuotavassa Noidankattilassa ja loput pelistä seikkailet Tylypahkassa ja sen mailla. Lukemani mukaan ensimmäisen lentotunnin vai oliko se lentoharjoituksen lähtölaskennan aikana on mahdollista aktivoida "huijaus-valikko" jonka kautta pääsee mm. takaisin Viistokujalle. En ole vielä kokeillut, ja siinä onnistuminen kuulema vaatii täydellistä ajoitusta napin painamisessa. Mutta Tylypahkassakin riittää paljon tekemistä ja viihdykettä ja ei ole mahdollista jättää Viistokujalle tai Noidankattilaan mitään tärkeää pelin läpäisyn kannalta.

Tylypahkassa pelaat läpi kirjan/elokuvan juonen tärkeimpiä tapahtumia, sekä kohtaat muutaman kerran räyhähenki Riesun jota elokuvissa ei edes näytetty. Yhdessä vaiheessa sinun täytyy taistella Riesua vastaan jotta saisit tarvitsemasi loitsun. Loitsuista puhuen, tässä pelissä niitä on kuusi ja jokaista niistä pääsee käyttämään ihan mukavan usein. Kaksi loitsua opit professorin antamaan haasteen kautta, ja muut saat keräämällä suklaasammakko-kortteja tai Riesun luovuttamana. Suklaasammakko-kortteja keräämällä saa muitakin palkintoja, korttisarjoja on viisi erilaista. Lisäksi keräät suklaasammakoita, karkkipapuja, ja erinäisiä muita velhoyhteiskunnan herkkuja joko terveytesi hyväksi tai jotain palkintoa varten. Ja velhorahoja jotta voit ostaa Weasleyn kaksosilta mm. hajupommeja ja muita vihollisten harhautukseen käteviä pilavälineitä.

George Weasley antaa sinulle neljä pavunkeräyshaastetta jotka suoritettuasi hän antaa sinulle neljä salasanaa joiden avulla pääset liikkumaan Tylypahkassa nopeammin. Tylypahkassa ja sen mailla kohtaat monenlaisia otuksia ja erilaisia ongelmanratkaisu/palapelimäisiä haasteita. Huispaustakaan ei ole unohdettu, eteneminen oikeastaan vaatii kaksi harjoitusta ja yhden ottelun mutta ne eivät ole liian vaikeita. Mukana on myös muutama hiiviskely-tehtävä. Lukuvuoden aikana voit saada ja menettää tupapisteitä, mutta vain jäämällä kiinni yöllä hiiviskelystä ja parin loitsuhaasteen yhteydessä sekä lentotunnin jälkeen jos lentää erityisen hyvin. Itse en niistä niin välitä joten Luihuinen on aina voittanut Tupapokaalin mun peleissä.

Kaikki sata punaista papua löytyy Tylypahkan linnasta tämän GBA-pelin sisällä, mutta jos haluat viimeisen suklaasammakko-kortin niin sinulla pitäisi olla GBA-konsolin ja tämän pelin lisäksi myös GameCube-konsoli, tämä peli sille, ja linkkikaapeli jolla yhdistää ne. Ei ole rahan ja vaivan arvoista sillä kyseisen korttisarjan täyteen kerääminen ei avaa mitään kummoista palkintoa. Sai kai sieltä GameCube-linkin kautta jotain muutakin mutta ei tosiaan mitään erityistä. En kokeillut itse, kun en omista mitään noista tarvittavista vaan luin netistä. (Pelaan näitä Nintendo DS Lite-konsolillani.)

Olen pelannut tämän kaksi ja puoli kertaa, mutta en ole vielä keksinyt miten avataan ovi Suuren Salin perällä. Katsoin netistä sen GameCube-linkitysjutun eikä se vaikuttaisi liittyvän kyseiseen oveen mitenkään. En löydä sen oven avaamisesta mitään tietoa Googlella joten se on aikamoinen mysteeri ja alan epäillä että se on siinä vain kiusaksi. Tosin, kartasta katsoessa sen takana on pieni pätkä käytävää mikä antaa ymmärtää että se johtaa kyllä johonkin ja se on ulkoisesti ihan samanlainen kuin muutkin aluksi lukossa olevat ovet jotka myöhemmin aukeavat. Mutta kun...Tämä peli on jo jotain 15 vuotta vanha! Luulisi nyt edes jonkun tähän mennessä keksineen miten se aukeaa jos se on tarkoitettu aukaistavaksi?

Kaikenkaikkiaan tämä on koukuttava ja viihdyttävä peli joka kestää useamman pelikerran, mutta verrattain paljon yksinkertaisempi, helpompi ja vähemmän realistinen kuin edeltäjänsä.

Viisasten kivi toimii samalla pelitekniikalla, mutta on mun mielestä paremmin toteutettu. Tämä alkaa Tylypahkasta, mutta Viistokujalla käydään kuulema myöhemmin. Ainakin usean GBA-versiolle omistetun vinkkisivun mukaan. Se ja tuo myöhemmin mainitsemani vaihtokauppaus saattaa olla mahdollista vain sillä linkkikaapelilla, mikä on näin sivumennen mainiten mielestäni aika törkeä temppu pelisuunnittelussa koska ei kaikilla  ole varaa kahteen eri konsoliin, plus peliin plus kaapeliin, tai tunne jotakuta jolla on GameCube. Varsinkaan lapsilla. Etenkään nykyään kun GameCube on pian retro konsoli.

Tässä pelissä taikajuomia ei vain oteta pulloon valmiista noidankatti6lasta kuten SK:ssa vaan ainekset kerätään itse liemituntia varten. Ja Harry ei vain nosta loitsukirjaa ja välittömästi osaa loitsua jota sitten haasteen kautta harjoittelet...vaan loitsun oppiminen vaatii hieman yritystä pelaajalta itseltäänkin ja vasta sitten pääsee harjoittaan sitä haasteen kautta. No, tavallaan. Huomasin että ei ole mikään pakko onnistua seuraamaan professorin sauvanheilautuksia oikein, loitsun oppii joka tapauksessa. Ainoa etu oikein tekemisestä on että siitä saa tupapisteitä. Tupapisteitä saa myös muista onnistumisista oppitunneilla.

Tässä pelissä tupapisteitä voi menettää yöllä tai kielletyssä paikassa hiiviskelemisestä kiinni jäämisellä, mutta lisäksi jos heität loitsun professoriin tai valvojaoppilaaseen. (SK:ssa ne eivät reagoineet siihen mitenkään.) Tai toiseen oppilaaseen ja joku edellämainituista sattuu näkemään sen. En tiedä mitä tapahtuu jos sinulla ei ole tupapisteitä joita menettää, mutta uskoisin että jos ei muuten niin ainakin konsolin rajoitteiden takia menetät silti vain tupapisteitä. Tosin, tupapisteillä ei oikeasti ole merkitystä koska kuten kirjassa ja elokuvassa lopussa rehtori Dumbledore antaa joka tapauksessa tarpeeksi lisäpisteitä Rohkelikon voittoon. Että käytännössä pelin aikana kerätyillä ja menetetyillä on väliä vain jos ehdottomasti haluat voittaa Luihuisen omin taidoin eikä kirjan juonen avulla. Siltä kannalta tupapisteiden keräyksen ja menettämisen mahdollisuuksien monitahoisuus tässä on mukava elementti.

Yllätyin iloisesti että tässä pelissä on myös oikeasti ääniä ja äänitehosteet ovat paremmat kuin SK:ssa. Suurimmaksi osaksi edelleen vain puhelaatikot, mutta Harry mm. huudahtaa loitsun ääneen aina kun heität sen ensimmäisen kerran valinnan jälkeen, mikä on hyvä koska loitsun vaihtaminen tapahtuu yhden napin painalluksella mikä aiheuttaa usein vahingossa vaihtamista. SK:ssa se on paremmin säädetty, siinä loitsun vaihtaminen vaatii samaan aikaan toisenkin napin painamista. Anyway, VK:ssa kun putoat johonkin niin Harry huutaa "Aaaaaaaagh!" Ja aina kun sattuu niin "Ouch!" Ja kun menninkäinen puree Harrya, kuuluu "Rousk!" Tässä on paljon erilaisia kivoja ääniutehosteita ja tosiaan hieman tuota Harryn puhettakin. En ole varma onko Harryn äänenä Daniel Radcliffe, mutta ainakin poika kuulostaa hyvin samalta.

SK:ssa Tylypahka oli lähes täysin hylätyn oloinen, kohtasit Riesun lisäksi välillä vain Ronin ja Hermionen sekä henkilökunnan jäseniä. Ja tietysti Malfoyn silloin kun ongit tietoja Luihuisen perillisestä monijuomaliemellä Goyleksi naamioituneena. VK:ssa sen sijaan käytävillä ja luokkahuoneissa liikuskelee muitakin satunnaisia oppilaita joiden kanssa voit jutella, ja kai ehkä myöhemmin pelissä tehdä vaihtokauppaa niiden ja henkilökunnan jäsenten (tai ainakin vahtimestari Voron) kanssa.

Lentotunti ja huispausottelu on tässä hauskempaa kuin SK:ssa, koska tässä ei lennellä vain rinkien läpi ja huispausottelussa pystyy hallitsemaan luutaansa paremmin. Ja niitä on kolme. Oppituntejakin on enemmän. SK:ssa on vain muodonmuutokset, lentäminen ja loitsut - jokainen vain kerran. Tässä opiskelet niiden lisäksi myös ainakin Pimeyden Voimilta Suojautumista ja kasvitiedettä - osaa aineista useammin kuin kerran. SK:ssa on käytössä kuusi loitsua. Tässä pelissä niitä ei listata varastoluettelossa joten niitä oppii ehkä enemmän mutta luulisin että edes sen kuusi. En ole vielä pelannut tätä läpi, mutta ainakin muutama loitsu on eri kuin SK:ssa.

Tässä on ehkä vähemmän kerättäviä asioita, mutta toisaalta ne on paljon harvemmassa ja siksi niiden löytäminen tuntuu enemmän saavutukselta. SK:ssa tuntui että joka nurkan takana oli vaikka mitä kerättävissä. Hauskaa, mutta ei kovin haastavaa. Tosin, SK:ssa osa kerättävistä oli salakäytävien/seinien takana ja VK:ssa en ole törmännyt vasta kahteen salakäytävään joista toinen on pakollinen ottaa ja toinen on portaikko-oikopolku Rohkelikon tupaan. Toistaiseksi en ole löytänyt muita oikopolkuja kerrosten välillä. VK:ssakin keräät erikoisjuttujen lisäksi suklaasammakko-kortteja ja papuja, kiva ero papujen keräämisessä on että tässä Harry aina kommentoi miltä se maistuu. (Se käy ärsyttäväksi isojen konsoleiden versioissa koska kommentti on aina ääni eikä tekstilaatikko jonka voi silmänräpäyksessä sivuttaa.) Tässä pelissä pavut antaa terveyttä ja niitä tulee vastaan paljon useammin kuin muita keräilykohteita. Saat myös huilun Hagridiltä joka on lopultakin tarkoitettu Pörrön nukuttamiseen siinä vaiheessa kun lähdet pelastamaan Viisasten kiveä, mutta sitä käytetään myös ainakin yhteen muuhun tehtävään joka on mukavan erilainen kuin muut.

Pelin toteutus on siis ehdottomasti parempi VK:ssa, suurimmaksi osaksi. Visuaalisesti Tylypahkakin on värikkäämpi ja siksi mielekkäämpää katsella.  SK:ssa se oli lähempänä elokuvan ruskehtavan ja vaaleanharmaan kiven värimaailmaa.VK:n koulu on realistisempi koska ainakin melkein kaikki vaarallinen mitä tulee vastaan on sellaista mitä siellä oikeastikin voisi kohdata, toisin kuin SK:ssa jossa Tylypahkaan on viljelty sadistisia ansoja ja kirveitä heiluttelevia haarniskoja...VK:ssa tosin hiiviskely-osuuksissa on aivan tolkuton määrä valvojaoppilaita per keeros mikä ei ole realistista. Mutta se tekee hiiviskelystä jännittävämpää.

Kartta on SK:ssa ehkä hieman parempi koska siihen on selkeästi merkitty missä itse sillä hetkellä olet ja sen mihin pitää mennä, sekä sen nimenomaisen alueen jossa sillä hetkellä olet. VK:n kartta ei näytä mitään noista vaan vain kunkin kerroksen yleispohjapiirroksen. Mutta toisin kuin SK:ssa tässä kartta on välittömästi selattavissa.

Tämä peli tuntuu pakottavan pelaajan kohti tiettyä etappia täysin vapaan liikkumisen sijaan, mutta tässä täytyy olla keino kiertää ne tai paljon salaisuuksia joita en löytänyt. Tai ehkä peli jatkuu vielä viisasten kiven pelastamisen jälkeenkin, olihan lukuvuotta vielä jäljellä. Koska olen jo mennyt Pörrön ohi mutta multa puuttuu yhä muutama kortti, yksi juoma, pari kurpitsapastya, ja koululla on lukuisia lukittuja ovia joiden taakse en ole päässyt näkemään mutta Harry huomioi ne.

Molemmat pelit on samalta yhtiöltä, en käsitä miksi ne riisuivat SK:n niin monesta kätevästä ja mukavasta yksityiskohdasta. Toki muutama merkittävä parannus pelattavuuteen myös tehtiin, mutta silti. Tietysti parempi ettei pelit ole liian samanlaisia. Kartan toteutuksen paremmuuden lisäksi yksi juttu minkä SK tekee ehdottomasti paremmin on että se tarjoaa ohjainten säätämisen mahdollisuuden. Eri toiminnot saa säätää haluamilleen napeille. Tässä VK:ssa ei saa vaan täytyy tyytyä siihen mitä pelinsuunnittelijat ovat päättäneet. Tämä tuottaa itselleni VK:ssa ongelman, koska SK:ssa vaihdoin niitä ja nyt sitten vahingossa heittelen loitsuja ihmisiin ja menetän tupapisteitä. Onneksi en välitä niistä kovinkaan paljon. :D

Yksi merkittävistä eroista SK:hon on että tässä saattaa jäädä taakse keräiltäviä asioita etkä enää pääse takaisin sille alueelle saman pelikerran aikana ellei peli sitten tosiaan jatku päätaistelun jälkeen. Samoin, kun Hermione opetti Alohamora-loitsun hän pyysi tekeen vielä toisenkin sauvanheilautussarjan jossa onnistumisesta olisi saanut palkkioksi jotain mutta mokasin enkä saanut enää toista tilaisuutta. Tuo toteutus on hyvä, koska se lisää uudelleenpelaus-arvoa.

Kumpikin peli on ehdottomasti pelaamisen arvoiset kenelle tahansa Harry Potter-fanille, mutta suosittelen Viisasten kiveä paljon enemmän kuin Salaisuuksien kammiota. Kummassakin on ihana Potter-maailman tunnelma ja Tylypahkan tutkiminen ja loitsujen käyttäminen on tosi hauskaa ja jokaista opittua loitsua pääsee käyttämään paljon. Mutta mielestäni Viisasten kivi on haastavampi ja monitahoisempi Potter-pelinä, tunnelmakin siinä on ehkä hieman enemmän pottermainen koska eri oppitunteja on enemmän ja koululla on muitakin oppilaita joiden kanssa jutella ja muutoinkin vuorovaikuttaa, ja tosiaan keräiltäviä asioita saattaa jäädä taakse mikä kaikki antaa huomattavasti enemmän uudelleenpelaus-arvoa. Väittäisin että jos haluat Potter-tunnelmaisen pelin jonka parissa rentoutua, pelaa Salaisuuksien kammiota. Jos haluat tosi Potter-tunnelmaisen pelin joka tarjoaa haastetta ja uutta pidemmäksi aikaa, pelaa Viiisasten kiveä.

Voit pelata kumpaakin näistä ilmaiseksi netissä emuloituina, sivustolla Play-Roms. Tai voit ladata ne ja tarvittavan emulaattorin tietokoneellesi, sivustolta Emuparadise. Kumpikin on turvallinen sivusto oman kokemukseni ja Norton virustorjunta-ohjelmani mukaan.

Jos haluat aidon pelikokemuksen, Game Boy Advance-konsoleita, Nintendo DS-konsoleita ja näitä pelejä löytyy hyvin eBaystä ja joskus Huuto.Netistä. Näitä pelejä myydään muutamalla eurolla, itse löysin ne eBaystä 11-13 eurolla sis. postikulut, kumpikin kokonaisena alkuperäispakkauksessaan ja ohjekirjan kanssa. Toki halvemmalla voi saada jos ei halua koteloa ja ohjekirjaa. Ohjekirja ei muuten ole lainkaan tarpeen pelin osaamisen kannalta, mutta itse olen vähän keräilijä joten mieluummin hankin kokonaisen pakkauksen.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - (elokuva, 2016)

Oletko lukenut Potter-kirjat mutta et liiemmin pitänyt Harry Potter-elokuvasarjasta? Ovatko Potter-kirjat tuntemattomia, ja elokuvasarja siksi hämmentävä koska se tehtiin kirjat lukeneelle fanipohjalle? Ihmeolennot ja niiden olinpaikat-elokuva on kuin toiselta planeetalta, ja saatat hyvinkin rakastaa sitä olit Potter-maailman fani tai et, olit lukenut kirjasarjan tai et!

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-elokuva pohjautuu myös kirjaan, mutta vain pikku tietokirja/katalogi-vihkoseen joka kantaa samaa nimeä ja esiintyy Potter-universumissa mm. Tylypahkan koulun ensimmäisen vuosikurssin oppikirjana Pimeyden Voimilta Suojautumisen oppitunneilla. Koska se on lähinnä otuksia listaava tietokirja eikä tarinakirja, elokuvaan saatiin periaatteessa täysin päästä temmattu tarinapolku ja näin ollen sitä on täysin helppoa kenen tahansa katsojan seurata ja ymmärtää.

Siinä on kuitenkin mahtava pottermainen tunnelma. Minusta on selvää että kaikki tämän elokuvan tekemisessä mukana olleet laittoivat projektiin intohimonsa ja sydämensä - toisin kuin aiempaan Potter-elokuvasarjaan josta tuli melkoinen sekasorto. Ja toisin kuin Potter-elokuvasarjassa, tämän ja käsittääkseni seuraavatkin osat käsikirjoitti 100%:sti J.K. Rowling itse. Se myös näkyy, dialogeissa ja pikku yksityiskohdissa on tunnistettavissa Potter-kirjoista tuttu leikkisä tyyli joka kuitenkin viihdyttää kaikenikäisiä eikä vain lapsia.

Tarinapolku sisältää joitakin todella synkkiä puolia, paljon synkempiä ja aikuisempia kuin Potter-sarjan ensimmäiset kaksi osaa. Kerron niistä enemmän spoileri-osiossa tuolla alempana. Synkkien tarinapolkujen ystävänä pidin kovasti siitä että tämä elokuvasarja sijoitettiin 1920-luvulle, maailmanlaajuisen velhosodan kynnykselle ja todennäköisesti jatkuen sen vuosille ja että tällä kertaa sodan nostattamisen motiivi on jossain määrin samaistuttavampi kuin Voldemortin motiivi mikä oli silkka puhdasverisyyden ihannointi.

Vaikka tämä elokuva käsikirjoittajansa vuoksi on 100%:sti virallista canonia Potter-universumiin, henkilökohtaisesti miellän tämän uuden "prologi"-elokuvasarjan silti vain vaihtoehtoisena todellisuutena enkä suoraan kirjojen tarinaan yhdistyvänä. Koska kuten Pottermore-sivuston monet uudet infot, myös tässä elokuvassa esiintyy merkittävän suuria ristiriitaisuuksia Potter-kirjasarjan sisältöön nähden eikä siksi toimi täysin loogisena yhdistelmänä kirjasarjan maailmankuvaan. Tuostakin tarkemmin spoileri-osiossa tuossa alempana. Olen ollut intohimoinen ja syväluotaava Potter-fani jo helmikuusta 2004 ja minulle on todella tärkeää looginen ja kasassa pysyvä tarinapolku sekä universumi, mutta ristiriitaisuuksista huolimatta tämä elokuva on mielestäni aivan mahtava eivätkä ne häirinneet minua kaiken maagisuuden ja mielenkiintoisen tarinapolun keskellä.

Kuitenkin lopulta mikä tästä elokuvasta tekee minulle nautinnollisen Potter-fanina on Newt Scamanderin hahmo (jonka näyttelijäkin on loistavasti valittu!), jästihahmon tuominen päätarinapolkuun suureen ja merkittävään osaan (joka hahmo kaiken päälle on todella samaistuttava ja sympaattinen ja näyttelijävalinta mainio), sekä kiehtovuus jonka tuo 1920-luvun aikakausi sekä vaihtelu joka tulee USA:n taikayhteiskuntaan sijoittumisesta. Niin, ja se että Johnny Depp, yksi kaikkien aikojen suosikkinäyttelijöistäni, näyttelee yhtä päähahmoista. Ei tullut pieneen mieleenikään että Depp esiintyisi ikinä Harry Potter-universumiin sijoittuvassa elokuvassa, jostain syystä en vaan ikinä yhdistänyt häntä näyttelijänä Potter-universumiin, mutta nyt kun hän on ottanut roolin siinä...Se vaikuttaa täysin luontevalta ja mainiolta. Odotan innolla seuraavaa osaa kaiken tämän vuoksi!

Kaikki näyttelijät, no ainakin suuremman roolin omaavat, tässä osassa ovat loistavia ja sopivat hahmoonsa hienosti. En yleensä kauheasti kiinnostu romanttisista sivujuonista, mutta Jacobin ja Queenien orastava suhde on niin söötti että sitäkin on mukavaa seurata.

Ai niin, ja Newtin haisku on aivan ihana. Haluan sen lemmikikseni. :D Newt sai sen kyllä napattua kiinni tässä osassa, mutta toivon että sille annettaisiin samankaltainen rooli kuin oravalle Ice Age-elokuvissa.

Suosittelen lämpimästi tämän elokuvan katsomista kenelle tahansa fantasia-genren ystävälle, ja etenkin Potter-universumin faneille. Tavallaan tämä on hyvä elokuva Potter-universumin esittelyyn jollekulle joka ei sitä tunne - koska mitään ei tarvitse tietää ennestään jotta ymmärtää hahmot ja tapahtumat, ja koska Potter-universumin tunnelma on kohdallaan - mutta toisaalta kannattaa myös mainita että tämä elokuva sisältää merkittäviä ristiriitaisuuksia kirjojen maailmaan nähden eli että kirjoja lukiessa kaikki ei ole ihan samanlailla mitä elokuva antaa ymmärtää.

SPOILERS!!! SPOILERS!!! SPOILERS!!!

Jos et ole vielä katsonut tätä elokuvaa etkä halua suuria spoilereita sen hahmoista ja juonikuvioista, lopeta tämän merkinnän lukeminen tähän!

Tässä on siis muitakin synkkiä elementtejä kuin vain nouseva globaali velhosota. USA:n taikayhteiskunta on melko sairas. Siellä ilmeisesti tuomitaan kuolemaan (tai ainakin sellainen tuomio voi ilmeisen helposti onnistua vaikka se ei olisikaan täysin sääntöjen mukaista) suhteettomasti rikkeeseen nähden ja kaiken päälle ilman reilua oikeudenkäyntiä, ja vieläpä erityisen mielenvikaisella tavalla. Tavalla joka ei kirjaimellisesti likaa kenenkään käsiä vaan aivopesee tuomitun itsensä hyppäämään kuolemaansa. Joka vaikuttaisi olevan melko hidas ja kivulias myös. Kyseinen kohtaus jäi erityisen hyvin mieleeni siksikin että nainen joka käytännön kuolemantuomio-prosessia oli hoitamassa vaikutti siltä kuin olisi täysin OK asian kanssa, ellei jopa hieman nauttinut siitä.

USA:n taikayhteiskunta on myös karmea kontrollifriikki taikasauvojen suhteen, kieltää jästien kanssa sosialisoinnin/suhteiden muodostamisen täysin, ja omaa mielikuvituksettoman nimityksen ei-taikavoimaisille. Puhuin tuolla ylempänä jästihahmosta mutta USA:ssa häntä siis ei kutsuta jästiksi vaan...no, en nyt muista mikä sen sanan suomennos oli mutta englanninkielessä ei-taikavoimaisia kutsutaan siellä nimityksellä joka on yksinkertaisesti lyhennelmä sanoista "no magic" ("ei taikaa".) Vaikka USA:n taikayhteiskunta on vaihtelua ja omalla tavallaan mielenkiintoinen, minulle kiehtovampi ja paljon mielekkäämpi on Britannian taikayhteiskunta. Se tarjoaa paljon enemmän värikkäistä mahdollisuuksia fanfictioniin kuin USA:n. Toki nyt on ihan hauskaa viedä brittiläisiä velhoja ja noitia sinne vierailulle kokemaan kulttuurishokki.

Toinen merkittävä synkkä elementti on Obscurus/Obscurials. Obscurus on taikavoima-"kasvain" joka saattaa muodostua taikavoimaisen lapsen sisällä jos tämä tukahduttaa taikavoimiaan kokemansa pahoinpitelyn takia. Ja näitä yksilöitä kutsutaan nimellä Obscurial. Tuo kasvain on käytännössä negatiivista/pimeää taikavoimaa joka on tukahduttamisen vuoksi muodostunut lapsen sisälle ja joka lopulta hallitsemattomasti räjähtää ulos ja tuhoaa paikkoja ja saattaa tappaa kantajansa läheisyydessä olevan ihmisen. Yleensä se tappaa myös kantajansa ennen kuin hän ehtii täyttää edes kymmentä vuotta. Minusta oli hieman epäselvää miten tuo edes toimii. Hahmojen puheista käsitin, että se purkautuu kantajansa sisältä erillisenä mustana energiapilvenä, mutta sitten taas yksi Obscurial tässä elokuvassa pystyy hallitsemaan omaansa niin että hän itse muuttaa muotoaan kyseiseksi energiapilveksi ja halutessaan takaisin ihmismuotoonsa. Ristiriitaista ja ei mielestäni oikein sovi Potter-kirjojen maailmankuvaan/taikuuden sääntöjen joukkoon.

Mutta nähdäkseni suurin ongelma tuossa Obscurus/Obscurial-jutussa on valtava ristiriita kirjojen antamaan infoon lapsista ja vahinkotaioista. Kirjoissa lapset tekevät vahinkotaikoja nimenomaan koska he eivät pysty pidättelemään/tukahduttamaan taikavoimiaan silloin kun ovat todella vihaisia tai peloissaan. (Mitä lapsi olisi jos häntä pahoinpidellään mistään syystä!) Ja se kirjojen esittämä pidättely/tukahduttamis-kyvyttömyys on nimenomaan se looginen ja realistinen vaihtoehto, koska kirjojen maailmassa loitsujen tekeminen on vahvasti sidoksissa loitsijan tunteisiin ja niiden hallintakykyyn. Samalla kun luonnollisesti pienet lapset eivät vielä osaa eivätkä kykene hallita tunteitaan, etenkään pelkoaan ja vihaansa. Obcscurus/Obscurialien olemassaolo siis ei ole loogisesti mahdollista Potter-kirjojen maailmassa. Ihan jo itsessäänkään, mutta vieläkin huonommin kun elokuvaan lätkäistiin teinipoika joka muka pystyy hallitsemaan omaa obscurustaan vaikka käytännössä sen luulisi olevan vieläkin haastavampaa kuin yleisesti taikavoimien hallinta nuorella iällä...

Niitä ei myöskään mainita Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-kirjan alkuperäisessä tai edes 2009-vuoden editioissa lainkaan. Se 2001-vuoden editio on universumin-sisäisesti kyseisestä kirjasta jo 52. editio ja se jota Harryn vuosikurssi käytti oppikirjana. Niitä ei mainita noissa, vaikka tämän elokuvan mukaan Newt oli kohdannut niitä jo kauan ennen kyseisen kirjan kirjoittamista. Mikä nähdäkseni kertoo sen että Rowling keksi Obscurus/Obscurialit vasta nyt ja pelkästään sillä motiivilla että tämän elokuvan juoneen saataisiin särmää ja vahvuutta koska eihän pelkkä taikaolentojen salkusta New Yorkin karkaaminen ja niiden jahtaaminen olisi yksinään tarpeeksi kantava juoni vaan elokuva tarvitsi jotain dramaattisempaa. Hän todennäköisimmin lisää ne nyt maaliskuussa 2017 ilmestyvään uuteen versioon Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-kirjasta mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että ne eivät selvästikään kuuluneet hänen visioonsa kirjasarjan kirjoituksen aikaan.

Kuten monissa Pottermore-lisäyksissään, hän ei mielestäni taaskaan miettinyt loppuun asti eikä pitänyt huolta että lisäyksensä todella sopii alunperin luomaansa maailmaan eli kirjojen sisältöön. (Yksi kirkuva ristiriita tästä elokuvasta on myös se että Queenie pystyi lukemaan kenen tahansa ajatuksia ihan vain katsomalla kyseiseen ihmiseen yleisesti ja ilman minkäänlaista taikasanan ääneen lausumista. Kirjasarjassa taasen sen tekeminen vaatii joko taikasauvan käyttöä tai vähintään taikasanan ääneen lausumisen, riippuen miten voimallinen on ja joka tapauksessa vaatii katsekontaktin sen ihmisen kanssa jonka mieltä haluaa lukea. Queenien taito on miljoona mailia noiden rajojen ulkopuolella ja tekee hänestä aivan liian ylivoimaisen hahmon.)

Obscurus/Obscurialit ovat mielenkiintoinen lisäys ja toimivat hyvin tämän elokuvan maailmassa jos sen ajattelee itsenäisenä teoksena. Mutta olisin toivonut Rowlingin kehittäneen jotain muuta, pitäneen paremmin huolta että uudet visionsa sopivat hänen kirjojensa maailmaan. Koska valtaosaksi tämä elokuva on upea ja olisi ollut ihanaa voida yhdistää se kirjoihin ongelmitta, ilman tarvetta hylätä pois olennaisia elementtejä joko siitä tai kirjasarjasta.

Katsoin tämän elokuvan osittain kriittisellä silmällä, mutta silti nautin siitä valtavasti ja aivan varmasti ostan Blu-rayn aikanaan ja maksan leffalipun seuraavastakin osasta! Ylipäätään olen iloinen että saamme vihdoin huomattavasti laadukkaampia Potter-universumiaiheisia elokuvia. Näitä on tällä näkymin tulossa vielä neljä osaa, ja toivon että sarja osataan lopettaa ajoissa.

Jos Voldemort olisi kuolematon...

Useimmat aikuiset tajuavat, että ikuinen elämä - jos ei pystyisi kuolemaan luonnollisesti eikä tulemaan tapetuksi millään tavoin - olisi lopulta liian tuskallista kestettäväksi. Jatkuvasti kokisit kaiken sinulle rakkaan kuolevan, samalla kuin itse joutuisit jatkamaan. Uudestaan ja uudestaan. Ja, joutuisit elämään aina vain nopeammin kuolevalla/muuttuvalla maapallolla.

Kuolemattomuus ei välttämättä säästä ruumiinvammoilta. Entä jos menettäisitkin kaikki neljä raajaasi jossain vaiheessa? Ja vaikka pysyisitkin yhtenä kappaleena kaiken aikaa, lopulta et ehkä enää keksisi inspiroivaa tekemistä etkä varmasti muistaisi elämääsi satoja, tuhansia, miljoonia, biljoonia vuosia taaksepäin. Varmasti lukemattomia kallisarvoisia muistoja katoaisi.

Mutta Tom Valedro Jr. ei ollut kuin kaikki muut. Hän vaikutti syntyneen ilman empatiakykyä, eikä ymmärtänyt rakkauden käsitettä. Luulen, että hän syntyi psykopaattina ja lopulta tilansa pahentui (sillä psykopaatit kyllä ymmärtävät tunteiden käsitteet - eivät vaan kykene tuntemaan niitä itse.) Toki Valedron rakkaudeton lapsuus varmasti vaikutti hänen kykenemättömyyteensä ymmärtää rakkautta. Mutta epäilen, ettei hän olisi kyennyt tuntemaan rakkautta muutenkaan, huomioon ottaen empatiakyvyn puutteen ja että...

...hän ilmeisesti pelkäsi kuolemaa syvästi jo hyvin nuorella iällä. Mikä johti loputtomaan kuolemattomuuden jahtaamiseen. Antoi itselleen jopa aliaksen (Voldemort) mikä tarkoittaa "kuoleman lento", ja nimesi seuraajansa "kuolonsyöjiksi".

Epätoivoisessa kuolemattomuuden tavoittelussaan hän teki jotain mitä useimmat ihmiset eivät osaisi edes ajatella; hän kirjaimellisesti repi sielunsa palasiksi ja talletti nuo palaset erilleen toisistaan, pois omasta kehostaan... Ei kahteen, ei kolmeen, neljään...vaan seitsemään osaan. Ja lopulta vahingossa kahdeksaan osaan. Tai yhdeksään, en tiedä mikä sielunpalanen se oli joka joi yksisarvisen verta Kielletyssä Metsässä ja myöhemmin oli epämuodostuneen vauvan näköinen mötti jonka Matohäntä heitti noidanpataan luodessaan hänelle uutta kehoa...

Oli mikä oli, ensimmäiseen velhosotaan mennessä hänen sielunsa oli todennäköisesti niin monena palasena ettei hän kyennyt enää tuntemaan onnellisuutta tai rakkautta, tai mitään muutakaan vahvan positiivista tunnetta. Ja Toiseen Velhosotaan mennessä hän oli hädin tuskin ihminen lainkaan..

Joten...Mitä jos Voldemort olisi onnistunut haalimaan omistukseensa kaikki kolme Kuoleman Varjelusta kerralla ja täten muuttunut todella kuolemattomaksi?

Mitä hän olisi tehnyt tajuttuaan että hänen tavoitteensa, elinikäinen unelmansa, puhdistaa maailma jästeistä ja jästisyntyisistä velhoista/noidista on yksinkertaisesti mahdotonta? (Väestönkasvun vauhti ja maailman väestömäärä jo valmiiksi 1900-luvun lopulla oli aivan liian suuri moisen tavoitteen onnistumiseen.)

Entä yleisesti, olisiko hän koskaan kyllästynyt tappamiseen, kiduttamiseen ja ihmisten elämän kontrollointiin? Meinaan, ennemmin tai myöhemmin häneltä loppuisi maailma jota valloittaa ja ikuisuus on hirveän pitkä aika tehdä vain yhdenlaista asiaa. Vaikkei hän pystykään tuntemaan positiivisia tunteita, hänellä saattaisi silti yhä olla ihmisen luontainen halu kehittyä ja oppia, tehdä uusia ja erilaisia asioita elämänsä aikana. Vaikka hyvisten armeijat jatkuvasti yrittäisivät vallankumousta, ennemmin tai myöhemmin hän oppisi tuntemaan heidän kaikki temppunsa - samalla tietäen etteivät he kuitenkaan koskaan onnistuisi tappamaan häntä koska ainoa keino kuolla olisi vapaaehtoisesti luopua vähintään yhdestä Varjeluksesta. Paitsi tietysti Seljasauvan voisi kaksintaistelussa voittaa, mutta Voldemortin taidoilla sen todennäköisesti voittaisi saman tien takaisin tai jatkaisi kyseisen sauvan veristä historiaa.

Jos Voldemort olisi väsynyt tuohon, mitä hän olisi tehnyt sitten? Olisiko hän vihdoin ollut valmis kuolemaan? Vai yrittäisikö hän löytää keinon laittaa sielunsa takaisin kokoon, jotta tuntisi edes jotain enemmän, niin vähän kuin ehkä alunperinkään tunsi? (Itse en tosin usko, että sielunkokoaminen olisi mahdollista minkäänlaisen taikuuden avulla.)

Kadehtisiko hän kaikkia muita ihmisiä, jotka hänen tyrannihallituksesta huolimatta yhä omaavat tunteet jotka täyttävät olemassaolon ja ovat jotain mitä antaa muille - eli kaikkia ihmisiä joilla on yhä syy elää?
Olisiko Voldemort luonut oman henkilökohtaisen Helvettinsä?

Vai olisiko hän jo niin täydellisesti unohtanut millaista on tuntea, ettei hän enää kaipaisi sitä?
Olisiko hän muuttunut niin tyhjäksi, ettei edes välittäisi siitä miten häntä ei pystytä kunnolla haastamaan? Toki maailmaan on syntynyt ja syntyisi aina välillä uusia velhoja ja noitia jotka osoittautuvat erityisen vahvoiksi taikuudessa, mutta toisin kuin yhdelläkään heistä, Voldemortilla olisi ollut sadoista miljardeihin vuosiin haalia tietotaitoa pimeästä taikuudesta - ollen ehkä lähes mahdotonta kenellekään todella tarjota haastetta taistelussa. Olisiko hän etsinyt keinoa tuhota maailma, väsyttyään sen hallitsemiseen? Pitänyt itseään jumalana ihmisten keskuudessa?

Millainen maailma olisi, jos mikään näistä olisi tapahtunut - ottaen huomioon että Luontoäiti itse on hitaasti mutta varmasti kuolemassa ilmastonmuutoksen ja jatkuvasti kasvavan maapallon ylikansoituksen takia?

Mitä jos Voldemort olisi kuolematon?

Musta olisi kiehtovaa lukea hyvin pohdittu ja huolella kirjoitettu fanfiction-tarina tästä aiheesta. Myös Harry Potter-foorumiroolipeli tällaisella asetelmalla olisi kiintoisa, mutta toisaalta ei ehkä lopultakaan toteutettavissa tai ainakin se vaatisi todella huolellista suunnittelua. Sillä siinä menisi nopeasti pelaamisen ilo jos yksi hahmo on noin rajusti ylivoimainen kaikkiin muihin verraten.

Dumbledoren rehtoriuden ja Tylypahkan maine

Olisiko Harry Potter-kirjojen tarinapolku mahdollista toteutua, jos Rowling olisi kirjoittanut tietyt asiat tapahtumaan ja vaikuttamaan realistisesti? Kuinka erilainen tarinapolku silloin olisi?

Rakastan Harry Potter-kirjojen päätarinapolkua enkä haluaisi kirjojen itsessään olevan mitään muuta, vaikka sen olemassaolo vaatiikin lukijalta hurjasti epäuskon sivuttamista eli että ei anna epäuskottavan asian häiritä. Se on helppoa näiden kirjojen kohdalla, jopa aikuiselle koska ne ovat yleisesti ottaen todella tasokkaita. Mutta, fanitarinoiden ja roolipelaamisen puolella minä pyrin korjaamaan tai soveltamaan joitakin seikkoja, jotta asiasta/kuviosta X tulisi realistisempi - kuitenkin niin ettei kirjojen tarinapolku muutu merkittävästi.

Tuossa viime vuonna löysin mielenkiintoisen lyhyen artikkelin HP Lexiconista, koskien Tylypahkan opettajia ja opintosuunnitelmaa, niiden kyseenalaisuutta. Ja se sai mut miettiin Tylypahkaa '90-luvulla vielä vähän syvemmin.

Kirjoissa Tylypahkan mainitaan muutamaan otteeseen olevan "paras koulu", tosi arvostettu, ja Dumbledoren mainitaan olleen "paras rehtori minkä Tylypahka on koskaan nähnyt".
Olihan Dumbledore todella mukava ja suvaitsevainen, hyvä lasten käsittelyssä ja todella viisas, sekä omasi huikeita saavutuksia ja korkean aseman taikayhteiskunnassa. Mikä kaikki luonnollisesti vaikuttaa ihmisten mielipiteeseen ja näkökulmaan hänestä ihmisenä, rehtorina ja Tylypahkasta sen mukana.

Mutta kun Dumbledore myös:

1991-1992: Salli valtavan, raivoisan kolmipäisen koiran olla koulun sisätiloissa. Ja vieläpä aivan keskellä jokapäiväistä elämää. Mikä on jo sinänsä hieman outoa, mutta lisäksi kun sen huoneen ovessa ei voinut olla minkäänlaista ikärajaloitsua tai muutakaan suojaloitsua estämässä oppilaiden pääsyä sinne, kun kerta joukko 11-vuotiaita kykeni vain huomaamattaan juoksemaan siihen huoneeseen sisään. Se on hurjan vastuutonta olemattomassa turvajärjestelyssään. Pelkkä ilmoitus lukuvuoden alussa että tietty huone on kiellettyä aluetta "ellei halua kuolla kaikkein musertavinta ja tuskallisinta kuolemaa" ei todellakaan pidä uteliaita, uskalikkoja, tyhmänrohkeita lapsia ja teinejä poissa. Päinvastoin, tuollainen kielto on hyvin mahdollinen ajamaan niitä katsomaan mitä hurjaa siellä on. Etenkin 11-12-vuotiaat kakarat joilla ei ikänsä vuoksi ole edes liiemmin taitoja puolustautua, eikä varsinkaan mitään aavistusta siitä miten se koira rauhoitetaan.

Ja ilmeisesti mitään suojaa ei laitettu senkään jälkeen kun kävi ilmi että Harry, Ron ja Hermione olivat käyneet kyseisessä huoneessa. Koska Trio tunki nenänsä sinne uudestaan myöhemmin.
Tiedän, että tämän on pakko olla mahdollista, jotta Viisasten kiven juoni voisi toteutua.
Mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että Trio ei missään nimessä voineet olla ainoat oppilaat jotka kävivät siinä huoneessa tahallaan tai eksyen ja tapasivat kolmipäisen koiran. Vaikka visioitaisiinkin että mieelttömän onnekkaasti yksikään seikkailija ei loukkaantunut, niin ainakin tieto Pörröstä varmasti vuoti koulun ulkopuolelle koska vähintään jotkut lapsista ja teineistä kertoi seikkailustaan jollekulle.
Tuollaiset asiat eivät pysy salaisuuksina.


Tämä Viisasten kiven vartiointi-systeemi oli tolkuttoman vastuuton järjestely Dumbledorelta, ja realistisessa tarinaversiossa se olisi aiheuttanut hälyä ja huolta oppilaiden vanhemmissa ja ainakin muutama oppilas olisi vedetty pois Tylypahkasta tuon vuoden päätteeksi.

Myös 1991-1992: Salli jonkun määrätä älyttömän ja hengenvaarallisen jälki-istunnon, ja vieläpä vasta 11-vuotiaille. Ne jäi kiinni Hagridin kanssa yöllä oleskelusta ja rangaistus oli Hagridin kanssa yöllä oleskelu - Kielletyssä Metsässä! Paikassa joka on oppilailta kiellettyä aluetta koska se on hengenvaarallinen.
Tiedän Dumbledoren sanoneen että luottaisi vaikka oman henkensä Hagridin käsiin, mutta se ei oikeuta luottamaan toisten ihmisten (11-vuotiaiden) lasten henkiä Hagridin käsiin tuolla tavalla. Varsinkin kun niitä on neljä kerralla eli Hagrid ei mitenkään voisi suojella niitä kaikkia. Ja tosiaan sitten Hagrdin vielä menee vastuuttomasti lähettämään kaksi noista neljästä vaelteleen siellä metsässä omin päin.

Tämä jälki-istuntokin on myös varmasti vuotanut koulun ulkopuolelle - ensinnäkin Draco kirjaimellisesti sanoi kantelevansa siitä isälleen, vaikkakin ylimielisin motiivein ja Dracon isällä tuntuu olevan tapana nostaa poikansa kohtelusta kauhea numero oli siihen sitten aihetta tai ei. En ihmettelisi jos Draco olisi valittanut asiasta myös joillekin tupansa jäsenille ja tarina levinnyt koulullakin. Harrykin luultavasti jutellut siitä ainakin Ronin ja Hermionen kanssa.

Sanon "sallii" koska luulisi että Dumbledore on aikoinaan asettanut jonkinlaiset standardit/rajoitukset sille millaisia rangaistuksia/jälki-istuntoja oppilaille voi antaa, ja että häntä kunnoittava henkilökunta pitäytyisi niissä rajoissa.
Tämä jälki-istuntokin on melkolailla oppilaiden vanhempien luottamuksen pettämistä/epäarvostusta, siis sen että he luottavat henkilökunnan pitävän heidän lapsensa turvassa/etteivät aseta näitä tahallaan hengenvaaraan.

Realistisessa tarinaversiossa, tämäkin olisi aiheuttanut jonkinverran kohua ja ehkäpä oppilaiden poistumista Tylypahkasta.

1992-1993: Salli Lockhartin olla PVS:n professorina koko lukuvuoden, vaikka hyvin nopeasti ilmeni ettei tämä ole lainkaan pätevä tuohon virkaan.
* Ei aina opettanut mitään hyödyllistä vaan saattoi pitää kokeita itseään koskien.
* Toi semi-vaarallisia olentoja luokkaan, päästi ne irti ilman minkäänlaista ohjeistusta miten niitä käsitellään, ja sitten kun kaaos syntyi hän juoksi karkuun kuin pelkuri ja käski kolmen 12-vuotiaan lapsen hoitaa asiat kuntoon yksin.
* Onnistui poistamaan kaikki luut oppilaan käsivarresta yrityksessään parantaa tuo käsivarsi. Minkä pitäisi kirkua ettei sitä pitäisi päästää lasten lähelle...Meinaan, entä jos se ei olisikaan ollut käsivarsi vaan jokin elintärkeämpi ruumiinosa?

Kyllähän Dumbledore jatkossa palkkasi PVS-opettjia jotka olivat päteviä ja jotka uskoi turvallisiksi, mutta pointti on että se salli hyödyttömän, vastuuttoman ja suorastaan vaarallisen opettjan pitää virkansa koko vuoden, sen sijaan että olisi erottanut ja etsinyt jonkun toisen tilalle.
Mä en ainakaan näe mitään pätevää selitystä tälle valinnalle. Meinaan kun joka ikinen vuosi löytyi uusi PVS:n professoriksi suostuva ja vieläpä ajoissa aina seuraavaksi lukuvuodeksi...Ehdokkaita on siis täytynyt olla enemmän kuin yksi per vuosi siitäkin huolimatta että useimmat ihmiset pelkäsivät huhuttua kirousta.

Tarinoita opettajista luonnollisesti kulkee lapsilta vanhemmilleen.
Kaiken päälle lukuvuoden lopulla Lockhart hankki itsensä Mungoon sählättyään muistiloitsulla omat muistonsa ja henkilöllisyytensä kadoksiin, eli kaikille kävi lasten kertomia tarinoita vahvistaen selväksi että tuolla miehellä ei ollut mitään sijaa opettaa lapsille mitään loitsuihin liittyvää.

Realistisessa tarinaversiossa tämä olisi jo kolmas merkittävän huono valinta rehtorilta alle kahdessa vuodessa, ja todennäköisesti jälleen aiheuttanut miehen maineen rapistumista ja koulun oppilasmäärän hupenemista.

Joka vuosi: Sallii Kalkaroksen henkisesti pahoinpidellä oppilaita. Tämä on erityisen outoa, koska ainakin jotkut vanhemmista tietävät Kalkaroksen kuolonsyöjätaustoista ja näin ollen tuskin luottavat häneen muutenkaan liikaa, saati sitten kun kuulevat lapsiltaan tarinoita pelottavasta, epäreilusta taikajuomien professorista.
Siis luulisi että ainakin silloin tällöin jotkut vanhemmat olisivat kuulleet lapsiltaan tarkempiakin tarinoita ja ottaneet Dumbledoreen yhteyttä. (Jos Kalkaros kaltoinkohteli Harrya JA Nevilleä, lienee turvallista olettaa etteivät he jääneet ainoiksi erityisen henkilökohtaisen kiusaamisen kohteiksi. Kalkaroksella kun ei tietääkseni ollut mitään henkilökohtaista kaunaa Nevilleen liittyen tai tarvetta esittää Voldemortin takia mitään.) Kyllä, on hyvin yleistä että koulussa on vähintään yksi ilkeä tai ikävä opettaja - mutta se ei tarkoita että kaikki olisivat okei sen kanssa, etenkään jos kyseisellä opettajalla on historiaa pimeän taikuuden harjoittamisen saralla.

Eli: Luulisi kaiken tämän olevan liikaa vanhemmille, vaikka koululla onkin myös madame Pomfrey, pätevä parantaja. Koska tuollaiset tilanteet eivät ole potentiaalisia tuottamaan lapsille vain hieman vaurioita vaan hurjia ehkä jopa pysyviä vammoja ja jopa kuoleman, ja henkistä vahinkoa myös! Samalla kun lasten odotettaisiin olevan turvassa ja kukoistaa koulussa yhdeksän kuukautta vuodesta!
Ja vaikka Tylypahka ei ota lukuvuosimaksuja, koulutarvikkeet ovat hyvin kalliita joten varmaan vanhemmat odottavat lastensa saavan hyvää koulutusta ja reilua kohtelua opettajilta. Varsinkin sellaisilya opettajilta jotka tietävät maineensa olevan epäilyttävä mikäli todella ovat hyviksiä.

1993: Ankeuttajien asettaminen koulun porteille ei ollut Dumbledoren idea ja hän sekä muu henkilökunta olisi halunnut ne pois, sen muistan kyllä. Mutta ilmeisesti minkäänlaisia suojaloitsuja tai muita turvajärjestelyjä ei tehty varmistaakseen että lapset pysyvät mahdollisimman turvassa. Muuta kuin, jälleen kerran, vain varoitus lukuvuoden alussa olla äärimmäisen varovainen ettei provosoisi ankeuttajia. Kuinka ihmeessä 11-12-vuotias tai ylipäätään kukaan, voisi tietää miten välttää vahingossa provosoimasta ankeuttajaa?
Ja useimmilla oppilaista ei ollut toivoakaan tuottaa minkäänlaista suojeliusta jos ankeuttaja hyökkäisi, ollen liian nuoria hallitsemaan tunetitaan moisessa tilanteessa ja ehkä muutenkin liian matalalla tasolla pystymään sen tason loitsuun.
Vaikuttaa siltä että Dumbledore ei pitänyt huolta että edes jonkinlaiset turvajärjestelyt oppilaiden suojelemiseksi olisi voimassa.

Voi tietty olla ettei Dumbledorella ollut kauheasti valtaa Taikaministeriön voimaa vastaan kun kyseessä oli Siriuksen jahtaaminen, mutta kun mä en muista kirjoissa mainittaneen minkäänsorttisia turvajärjestelyjä. Esimerkiksi että pihalla olisi oppilaiden ulkoillessa ja yöaikaan partioinut myös aikuisia, osaavia ihmisiä pitämässä huolta ettei kenellekään käy mitään. Minkä luulisi sopineen jopa Taikaministeriön porukalle.

Realistisessa tarinaversiossa tämä Taikaministeriön päätös olisi aiheuttanut äänekästä julkista vastustusta kansalaisilta ja johtanuta jonkinlaisiin turvajärjestelyihin oppilaille. Taikaministeri Cornelius Toffee kun oli niin kovin kiintynyt virkaansa ja epävarma sen säilymisestä. Ja kaikella todennäköisyydellä aiheuttanut aikamoisen oppilaskadon Tylypahkaan kun vanhemmat eivät tahdo uhrata lapsiaan ankeuttajien läheisyyteen. Dumbledorekin olisi luultavasti saanut jonkinverran kritiikkiä, vaikka tuskin kauheasti syytöksiä.

Myös vuonna 1993, vaikka Remuksen ihmissusivälikohtaus ei ollut millään tavalla Dumbledoren tekemisiä tai laiminlyöntiä...useimmat vanhemmat, ihmissusiin kohdistuvan ennakkoluulon ollen vahvaoilla noina aikoina, tuskin uskoivat Remuksen viattomasti unohtaneen sudenmyrkkyjuoman sinä iltana. Ja sitä myöten varmaan tuomitsivat Dumbledoren harkintakykyä yms. lisää, pohjalla ollen jo kolmipäinen koira ja turvajärjestelyjen puute, hengenvaarallinen jälki-istunto, holtittoman PVS:n professorin pitäminen läpi vuoden, ja ehkä vähän ankeuttaja-turvajärjestelyjen puute/kyseenalaisuus sekä ex-kuolonsyöjän pitäminen professorien joukossa.

Millä perusteilla Dumbledorea kuolemansa jälkeen kehuttiin "parhaaksi rehtoriksi minkä Tylypahka on koskaan nähnyt" ja ihmiset jatkoivat vuosi toisensa jälkeen lastensa lähettämistä Tylypahkaan?
Joo, Dumbledore oli huippusuvaitsevainen ja monella tapaa hyvä lasten kanssa, ja niin edelleen, mutta oli niin monia äärimmäisen huonoja valintoja mitä se teki viimeisen kuuden vuoden aikana ja luulisi niidenkin vaikuttaneen ihmisten mielipiteisiin/mielikuvaan niin miehestä kuin tämän koulustakin. Toki ymmärrän, ettei suurimmaksi osaksi hienoa ja kunnioitettavaa miestä kukaan ala parjaamaan kuoleman jälkeen, mutta rajansa ylistyksellä ja elinaikana luottamuksellakin pitäisi olla.
Musta ainakin vaikuttaisi helposti siltä että Tylypahkan maine turvallisena ja tasokkaana kouluna kärsisi valtavasti 1990-luvulla ja myös Dumbledoren maine laskisi rankasti.

Joku teorisoi että aivan kaikki tämä olisi tarkoituksellista, koska Rowling kuulema otti inspiraatiota Roald Dahlin lastenkirjoista joissa lapset ovat usein heistä piittaamattomien tai jopa pahoinpitelevien aikuisten maailmassa, jossa joutuvat pärjäämään pitkälti itsenäisesti ja usein ovat aikuisia/auktoriteettejaan ovelampia yms.
Minä en usko tuota, koska tuo ei selitä näitä juttuja lainkaan.
Nimenomaan koska Dumbledoren sekä osan henkilökunnan edustajista maalataan olevan oppilaista välittäviä ja vastuuntuntoisia aikuisia/persoonia eli täysin vastakohtaisia Roald Dahlin kirjojen tyypillisistä hahmoista ja asetelmista...Eli nämä 1990-luvun tapahtumat ovat ristiriidassa siihen millaisia Tylypahkan aikuisten ja tason väitetään ja annetaan ymmärtää olevan universuminsisäisesti.
Tuliko Dumbledoresta yhtäkkiä vanhuudenhöperö, siitä kunniakkaasta rehtorista mikä tämä kai sitten yleensä oli ja jostain syystä monet vanhemmat vain halusivat riskeerata lastensa hengen vuodesta toiseen huolimatta joka vuosi leviävistä mitä hurjemmista tarinoista?

Nähdäkseni ainoat '90-luvun surullisenkuuluisat jutut josta tuskin kukaan pitäisi Dumbledorea millään tavalla vastuussa, olivat ne 1992-1993-vuoden kangistumiset ja edellisenä kesänä levinnyt huhun tasolle jäänyt tarina siitä että Voldemort oli päässyt Tylypahkaan sisälle, ne kun olivat niin mystisiä ja suuria juttuja että parhainkaan rehtori ei voisi niitä vastaan varautua. Mutta, nekin omalta osaltaa realistisessa tarinaversiossa olisivat vähentäneet Tylypahkan oppilasmäärää huolehtivien ja vastuullisten vanhempien toimesta.

Yksi olennainen seikka joka myös realistisessa tarinaversiossa vaikuttaisi ihmisten mielipiteisiin Tylypahkan tasokkuudesta, negatiivisesti, on se ettei Tylypahkassa opeteta lainkaan englantia, matematiikkaa ja tiedettä (eli biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa.) Ne ovat jästikoulujen pakolliset ydinaineet vuodesta 1989 eteenpäin. On täysin järjetöntä keskeyttää lapsen englanninkielen opiskelu 11-vuotiaan tasolle vain siksi että koulun pääasiallinen tavoite on opettaa taikuutta. Matematiikka ja tiedekin on vielä pahasti vajaalla tasolla tuossa iässä.
Joten minun roolipelissäni Hogwarts Refounded, Tylypahkassa on aina opetettu kaikki seitsemän vuotta myös noita ydinaineita ja ne kuuluvat myös koeviikkoihin.

Minä uskon, että Rowling kirjoitti sen mikä yksinkertaisimmin toimi halutun tarinapolun kannalta ja taikakoulun käsitteessä unohti tahattomasti elintärkeät "jästien" oppiaineet, ajattelematta sitä miten epärealistista se olisi tai miten se vaikuttaisi isossa kuviossa. Ja se on okei, Potter-kirjat ovat silti mahtavia kaiken ikäisille ja omalla tavallaan nerokkaita.
Mutta joskus sitä pohtii millainen tarinasta olisi tullut jos nuo asiat olisi kirjoitettu relistisesti;
Itse tarinapolun merkittävät tapahtumat olisivat silti mahdollisia - vain monitahoisemmin tapahtuvia.
Mutta esimerkiksi, olisiko Hermione ja Ron saaneet käydä Tylypahkaa enää vuosikurssin X jälkeen? Jos eivät, miten Harryn ja heidän ystävyyssuhde olisi muuttunut? Miten Harry olisi selvinnyt seikkailuistaan koululla? Miten heidän persoonat olisivat muotoutuneet kun ystävyyssuhteensa olisi ollut eri tilanteessa? Millaisia valintoja Dumbledore olisi tehnhyt rehtorina jatkossa? Olisiko Dumbledoren kärsivä maine rehtorina vaikuttanut hänen asemaansa ja arvostukseensa taikayhteiskunnassa yleisesti?

---> Itse luomani hahmo Stephen Hunter King, ollen suuri kauhufani ja seikkailunhaluinen, on yksi niistä jotka löytää Pörrön ja yksi niistä joilta tarina leviää koulun ulkopuolellekin. Ja tämän vanhemmat harkitsevat poikansa siirtämistä jästien yläkouluun mm. tuon vastuuttoman turvajärjestelyn takia. Ratkaisevia syitä on tosin muitakin, sellaisia jotka eivät liity Tylypahkaan.
Hunter siirtyy jästien yläkouluun syksyllä 1992 ja muut hahmoni eivät käy Tylypahkaa lainkaan joten noihin myöhempiin Tylypahka-ongelmiin syvennyn omien hahmojeni kanssa vain sivustaseuraajina.